Turhasta tavarasta ja muuttamisesta

Miika Huttunen tylsistyttää jälleen kerran lukijoita blogillaan, tällä kertaa muuttamisesta.

26.10.2012 13:09

Minunkin pitäisi tänne taas blogahtaa muutenkin kuin pääkirjoitusten muodossa, mutta on kyllä sanottava, että koko syksy on ollut sellaista työputkea, ettei tässä mitään erikoisempaa kerrottavaa ole. Kuten olen jo useasti maininnut, lokakuun Pelaajan juhlanumero kaikkine muutoksineen vaati paljon työtä ja heti perään tehtiin koko yrityksen muutto uusiin tiloihin. Siihen perään tuli vielä oma muutto, joka itsessään tapahtui lopulta nopeasti, mutta on purkamisen osalta vielä kesken. Puuh. Inhoan muuttamista ja en voi kuin ihailla väkeä, jotka syystä tai toisesta joutuvat muuttamaan parin vuoden välein, tai jopa useammin.

Kun aloitin pakkaamaan tavaroitani, kuvittelin että ei sitä tavaraa nyt niin paljoa ole, verrattuna edelliseen muuttokertaan, josta toki on jo melkein kymmenen vuotta. Mistä sitä tavaraa niin paljon muka lisää olisi tullut? No, jostain näemmä, kun muuttolaatikotkin loppuivat kesken. Jos muuttamisesta jotain hyvää pitää sanoa, niin silloin ainakin saa tilaisuuden päästä eroon kaikesta turhasta tavarasta. Minultakin löytyi hyllyjen ja komeroiden perältä jos jonkinlaista täysin turhaa roinaa. (Ja ei Kaitila, en heittänyt pois mitään peleihin liittyvää 🙂

Aikojen muuttuminen näkyi muutossani hyvin musiikin ja elokuvien suhteen. Cd-levyjä, elokuvia ja tv-sarjoja löytyy hyllymetreittäin, ja nyt huomasin tajuavani, etten halua niitä lisää – siis fyysisessä muodossa. Etenkään elokuvia en juuri koskaan ehdi katsomaan uudelleen, mutta jotenkin niiden omistaminen tuntuu silti hyvältä – ehkä se on tieto siitä, että voisin katsoa niitä heti jos niin haluaisin, ja se riittää. Kuitenkin esimerkiksi äskettäin Suomeenkin saapunut Netflix ajaisi nyt saman asian ilman että se vaatii säilytystilaa hyllyistä.

Musiikin suhteen tilanne on sama. Huomaan lopettaneeni cd-levyjen ostamisen heti, kun cd-hyllyyni ei ole mahtunut enää yhtään uutta, enkä ole halunnut hankkia uutta hyllyä. Syystä tai toisesta en koskaan ole innostunut Spotifyista, joten uutta musiikkia etsin ja ostan nykyään lähinnä iTunesista. Ja yhdestä laatikosta löytyi myös vanhoja c-kasetteja. Kun mietin mitä niille tekisin, tajusin ettei minulla ole edes ollut kasettipesäistä soitinta vuosiin…

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Entäpä sitten kirjat ja pelit? Niiden suhteen en vielä ole valmis luopumaan musiikin ja elokuvien tavoin fyysisistä kappaleista. Kirjahyllyä ei kutsuta kirjahyllyiksi turhan vuoksi, ja pidän siitä, miltä iso kirjahylly näyttää, kun se notkuu erilaisista opuksista. Lisäksi ainakin itse tunnen suurta kiinnostusta muiden ihmisten kirjahyllyjä kohtaan ja vierailuilla muiden kotona silmäilen aina niiden sisältöä. 

Pelien suhteen tilanne on taas hieman toinen. Jos minulla ei olisi näkyvillä fyysistä muistutusta pelilaatikon muodossa siitä, että hei, minutkin pitää vielä pelata, unohtaisin monet pelit kokonaan.

No mitä tästä kaikesta voi sitten oppia? Eipä kai juuri mitään. Paitsi että muuttaminen on silti syvältä ja laatikot loppuvat aina kesken.

Lisää luettavaa