Viihde tasapainossa

Pyykkönen suosittelee viikon annokset pöljää ja vakavaa viihdettä.

14.9.2011 23:38

Kulunut viikko on muistuttanut siitä, että viihteestä saa eniten irti, kun sitä kuluttaa tasapainoisesti. Vakavaa, fiksua ja masentavaa ainesta jaksaa taas sulatella, kun sitä maustaa kevyellä ja hauskalla. Ja pöljällä. Todella pöljällä.

Vakavampaa viihdettä on tällä viikolla edustanut toimituksessa pc-strategia Fate of the World, josta olemme tarinoineet Huttusen kanssa jo Pelaajacasteissa. Alle kympin hintainen peli edustaa sellaista ”serious gamingia”, joka pakottaa ajattelemaan. Syntyvät johtopäätökset tosin pyyhkivät hymyn pois naamalta.

Pikahissillä helvettiin

Pelaaja johtaa Fate of the Worldissa GEO-järjestöä, joka on vähän kuin jenkki-survivalistien painajaisissa kummitteleva NWO-maailmanhallitus. YK:ta vahvempi organisaatio voi operoida maailman kaikissa kolkissa mielensä mukaan ja tehdä omat päätöksensä melko pitkälle hallituksista riippumatta. Jäsenvaltiot voivat kuitenkin halutessaan kenkiä GEO:n rajojensa ulkopuolelle ja katkaista rahahanat. Pelaajan käsissä on joka tapauksessa uskomaton valta.

fotw-12

Maailman suurin myrsky rikkoi kaiken? Huh, onneksi ei mitään pahempaa tänään.

Tulevaa 2000-lukua luotaava peli ei lelli pelaajaa, vaan luettavaksi pläjähtää hirveä määrä taulukoita, lukuja ja uutisotsikoita. Vuorot etenevät viiden vuoden hyppäyksillä, ja tietomerestä pitäisi päätellä onko kehitys menossa oikeaan suuntaan. Syy- ja seuraussuhteet ovat aluksi vieläpä melko näkymättömiä. Alun helpoissa skenaarioissa oletetaan vielä, että esimerkiksi öljyä puskee kaivoista vielä vuosikaudet, mutta mikä eteen kun sekin loppuu?

Mikä parasta, ihmiskunnan kehityksen suuntaa on järkyttävän vaikea muuttaa. Kaikki tuntuu liikkuvan eteenpäin vääjämättä omalla massallaan vanhaa politiikan urissa, ja itsekkäälle kansalle saa hokea ongelmista koulutuskampanjoissa vuosikymmeniä. Hallitukset eivät ajattele pitkällä tähtäimellä, ja vinkuvat väkimassat eivät tajua omaa parastaan, vaikka koko planeetta syöksyy helvettiin tuhatta ja sataa.

Hipit sotajalalla

Omasta poliittisesta kannasta riippuen Fate of the Worldin saattaisi ohittaa jonkinlaisena hippipropagandana, jossa saarnataan ilmastonmuutoksen vaaroista. Pelatessa ei kuitenkaan tule tunnetta, että vihreitä arvoja äänestämällä saisi mitään aikaan. Kehitys on jumahtanut jo uomiinsa, eikä sitä muuta mikään. GEO voi pelissä ratkaista vaikeammat skenaariot, mutta puunhalaaminen ei siihen riitä, ei.

fotw-6

Päätökset tehdään keräilykorttipelien tyyliin, mutta Prodigal Sorcererin tai Pikachun sijasta pakassa on ”suosi ekobensaa” ja ”pönkitä ystävällistä hallitusta”.

Jos Fate of the Worldia on uskominen, maailma (tai oikeastaan ihmiskunta) tarvitseekin häikäilemättömän kurinpitäjän, joka saa pelleilyn loppumaan antamalla toisesta kädestä herkkua koulutuksen ja terveydenhuollon muodossa samalla kun kikkailevia valtioita pidetään ruodussa propagandakampanjoilla ja sotilastoimilla. USA:takaan ei tarjota maailmanpoliisiksi, vaan agenttien on pidettävä sekin aisoissa. Eihän tämä koskaan toteutuisi tosielämässä, vai voitteko kuvitella yhden tahon riisuvan länsimailta luksusherkkuja samaan aikaan kun se pakottaa vaikkapa Intian yhden lapsen politiikkaan?

Synkkiä pilviä

Ankeaa tunnelmaa levittävä peli innosti minut kaivamaan kirjahyllystä samanhenkisen teoksen, joka on muutenkin ajankohtainen. David Mitchellin Cloud Atlas -kirjasta suunnittelevat elokuvaa Wachowskit (ne Matrix-veljekset) ja Tom Tykwer (Run Lola Run). Opus on saanut pysyvän paikan kaikkien aikojen TOP 10 -kirjojen listallani (Olenkohan hypettänyt sitä aiemmin täälläkin? Meneepähän viesti perille.), mutta en kyllä ymmärrä miten tästä voisi saada toimivan leffan.

CloudAtlas

Cloud Atlas (suomennettu muistaakseni nimellä Pilvikartasto) kertoo kuuden eri aikakausilla elävän ihmisen tarinat etenemällä ajassa ensin eteen ja sitten taakse. Itserakkaan säveltäjän, änkyrän brittiukon ja muiden tarinat kertovat viihdyttävästi, että ihminen on ihmiselle susi, eikä asia muutu ikinä miksikään, vaikka maisema vaihtuisi kolonialismin ajan Tyyneltämereltä tulevaisuuden postapokalyptisiin raunioihin.

Onneksi matka edestakaisin on kiinnostava, genre vaihtuu lennossa, ja lukija saa vieläpä miettiä onko osa tapahtumista pelkkää fiktiota myös kirjan henkilöille. Jotenkin on vaikea uskoa, että tämän saisi tiivistettyä edes kolmen tunnin elokuvaan, mutta onpahan Tom Hanksilla ja Halle Berryllä työsarkaa.

Mutta nyt ahdistus pois: siirrymme viikon iloiseen yllätykseen.

Tosi nop5at, tosi viha5et

Toimitus kävi katsastamassa joukolla uuden Fast & Furious -elokuvan, joka on jo sarjansa viides. Järkytys oli suuri, sillä leffasta pitivät kaikki, enkä puhu nyt suinkaan mistään himskatin ”ironisesta diggailusta”.

Tässäpä Fast & Furious 5 vapaasti arvioituina lukuina:
– Fysiikan lakeja rikottu autoilukohtauksissa: 17
– Hikilitrat The Rockin ja Vin Dieselin kaljuilla: 8
– Viattomat sivulliset, joiden olisi pitänyt kuolla ”sankarien” toilailussa: 342
– Järkeä: 0/100
– Viihdettä: 5/5

Vihdoin nähtiin se elokuva, joka Expendablesin olisi pitänyt olla: viihdyttävä, täysin pöljä ja melko hyväntuulinen toimintapätkä, jossa ruudulla vuorottelevat muskelit, pyssyt, autot ja one-linerit. Sankarijoukossa ovat edustettuina kaikki USA:n etnisyydet, jotta kaikki voisivat samastua toimintaan, ja ankaran turpaanvedon seassa hoetaan perhearvojen ja kaverien merkitystä elämässä. Moisella kaavalla syntyi jotain, mitä en ole koskaan kokenut suomalaisessa elokuvateatterissa: yleisö hurrasi ja taputti innoissaan latinorytmien tahtiin elokuvan aikana.

nop5at

Come at me, bro!

Arvatkaapa vain, onko jatko-osa tulossa. Ehkäpä Vin Dieselillä riittää nyt rahaa uuteen myös uuteen Riddickiin. En valittaisi.

Ai niin: olen testaillut erästä toimitukseen saapunutta pikku peliä, ja se on taatusti sekä vuoden kovimpia tuotoksia että virstanpylväs koko viihteenlajin kehityksessä. Oh hoh.

Lisää luettavaa