Sain joululahjaksi massiivisen U2-kirjan, jossa bändin jäsenet ja manageri läpikäyvät koko uransa. On uskomatonta, että bändi on pysynyt niin pitkään kasassa (yli 25-vuotta) ja, että sen jäsenet tulevat vielä toimeen keskenään ja ovat edelleen hyviä ystäviä. Ystävien kanssa työskenteleminen on ihan uskomattoman vaikeata, kuten olen H-Townilla neljän vuoden aikana huomannut. Se ei helpota asioita mitenkään ja lähinnä saa, ainakin minut, usein raivon valtaan, eikä pistämään parastani.
Voin katsoa U2:ta ja ihailla, että stressaavassa (mo’ money, mo’ problems, pitää niin paikkansa, vaikka sen mo’ moneyn kanssa on aika hiljaista) ympäristössä bändin jäsenet ovat pysyneet ystävinä. Siitä voin ja toivottavasti osaan ottaa oppia.
U2. Ihan uskomaton juttu. Niin hienoja riffejä. Edge on uskomaton kitaristi, mutta kokonaisuus tekee U2:sta niin hyvän. Tykkään luupata ”Where the Streets Have No Name” -biisin lopun kitaroinnin ja vain antaa sen soida. Uskomattoman fiilistelevää ja hienoa.
Pidän kaikenlaisesta musiikista. No, melkein. U2:n biiseissä on ihan uskomaton tunnelataus, uskon että juuri siksi bändi on universaalisen suosittu. Kuuntelen juuri ”New Year’s Day” -biisiä U2 18 -sinkkukokoelmalta. Biisi taisi olla The Joshua Tree -albumilla. Ihan uskomatonta kamaa. ”With or Without You” saa minut lähes aina itkemään. Etenkin kun katson sen esitystä vuoden 2001 Elevation kiertue-dvd:ltä. Bono ottaa biisin puolivälissä yleisöstä nuoren naisen vierelleen ja laulaa biisin hän sylissään. Yhteys mikä Bonolla ja koko bändillä on yleisöön biisin aikana on harras… se on uskomatonta. Se jähmettää minut paikalleni katsomaan biisiä ja tapahtumia täysin lumoutuneena.
Kitaramusiikki iski muutenkin vuonna 2006, sillä Guns’n Rosesia taisin kuunnella eniten ja etenkin Appetite for Destructionia ja tulevan Chinese Democracy -albumin biisejä. Näistä ”Better” ja ”IRS” ovat ihan mahtavia. Muita hyviä olivat Nelly Furtado, Justin Timberlake, Nekoblaster (Suomen seuraavan Iso vientituote), Ice-T:n Gangsta Rap ja pari muuta.
Wipe your tears away. U2. Sunday Bloody Sunday
Lupasin edellisessä blogissani käsitellä vuotta 2006. Teen sen hieman sekalaiseen tapaan ja matsku painottuu loppuvuoteen, koska sen ainakin vielä jotenkin muistan.
E2 2006
Meillä on oli messuilla H-Townin (Pelaajan kustantaja) historian suurin miehitys: minä, Lassi ja Pyykkösen Janne. Tästä käytiin kädenvääntöä, ja luulin, että kaksi henkeä olisi riittänyt, sillä toisin kuin joissain muissa lehdissä, me teemme messuilla töitä lähes taukomatta. Olin väärässä. Selvisimme juuri ja juuri kolmella hengellä.
Rakastan E3-messuja ja Yhdysvaltoja yleensä. E3 2006 -messujen järjestäminen oli tuttuun tapaan melkoista säätöä etenkin nyt kun meitä oli kolme henkeä. Kaikki eivät yksinkertaisesti pääse kaikkiin messujen tapahtumiin, kun Skandinavian median kiintiö on tyyliin kaksi ihmistä. Minä ensin! heh.
Työn rytmitys messuilla onnistui mainiosti ja tulimme stressaavassa tilanteessa varsin hyvin toimeen. Vain kerran tunnelma kiristyi kun Lassi haukkui MotorStormia ja minä puolustin sitä. Viikko meni noin 4 tunnin yötunnilla per päivä, joten hermot olivat jo melko kireällä loppuviikosta, mutta hyvät messut ja onnistunut meininki nostattivat fiilistä. Hotellikin oli selvästi parempi kuin se kaverin sohva tai Los Angelesin Downtownin Best Westernin hirveä huone, joihin olen vuosien varrella tottunut.
Janne sopeutui mainiosti meininkiin, joskin pelkäsimme Lassin kanssa, että miehen insuliinivarasto ei riittäisi. Jo toisena päivänämme Los Angelesissa Janne huomasi, että hänen insuliinin kulutuksensa oli nelinkertaistunut ruoan määrän ja makeuden takia! Maailman parhaat ja isoimmat aamiaiset ja jälkiruoat syödään Yhdysvalloissa. Jannekin tajusi Yhdysvaltain hienouksia.
Meitä oli messuilla kolme henkeä ja kirjoitimme E3:sta juttua pelaajalehti.comiin, Pelaajaan, Aamulehteen, PCpelaajaan ja vielä Pelaa!-lehteen. Pelkästään Pelaajaan kirjoitimme yli 39-sivun verran E3-juttua noin viikossa samaan aikaan, kun Janne ja Lassi tekivät matskut muihin edellä mainittuihin lehtiin.
E3, tai ainakin sellaisen E3:n loppuminen kuin mihin olemme tottuneet on kova paikka. Se on pistänyt miettimään haluanko vielä jatkaa pelialalla entiseen tapaan. E3 oli minulle aina vuoden kohokohta ja päämäärä jonka eteen tehdä töitä. Nyt en tiedä mitä tulemaan pitää.
Oli miten oli, E3 2006 oli kaikin puolin mahtava tapaus ja komea päätös E3:lle.
Messut tarjosivat paljon hyvää: Jannesta tuli The Game -fani ja hänkin osti Hurricanes-kengät ja vahingossa sensuroidun version Gamen Documentary-levystä!, Alan Waken näkyminen Microsoftin lehdistötilaisuudessa, vierailuni ainoana eurooppalaisena Pandemicin studioilla katsomassa Mercenaries 2:ta PS3:lla ja Remedyn tapaaminen siellä, Buffy The Vampire Slayer -sarjan kuvauspaikkojen tsekkaaminen ja kruisaaminen Los Angelesissa, sängyn metsästäminen Lassille ja niin edelleen. Good times.
Olisi ollut kiva tehdä E3 dvd, mutta resurrssimme ja rahamme eivät yksinkertaisesti riittäneet, vaan oli panostettava muualle.
Games Convention 2006
Minun piti alunperin olla Saksassa kaksi päivää, mutta kun tapaamisten määrä vain kasvoi, olinkin siellä viisi päivää ja aivan yksin. Hauskaa Leipzigissa kyllä riitti. Hoidin PCpelaajan tapaamiset, Pelaajan tapaamiset ja vielä pelaajalehti.comin päivittämisen. Menin messuille 0800 aamulla, tulin takaisin hotellille noin 1900, söin nopeasti illallisen (9 euron seisovapöytä, tai hain viereisestä ostarista törkeän McDonalds-setin. Ostarilla oli yksi isoimmista ruokakaupoista, joissa olen koskaan käynyt!) ja 2000 – 0100 päivitin saittia. Saavuin paikalle tiistaina ja perjantai-iltana olin jo aika finaalissa. Se oli eka ilta kun kerkesin käydä ulkona Leipzigissä syömässä ja näkemässä edes hieman kaupunkia. Jouduin olemaan vikan yön toisessa hotellissa, joka oli ihan keskustassa, joka teki ihan terää. Olin muuten moottorien vieressä olevassa hotellissa.
Tapahtumassa oli useita hyviä ystäviäniä Yhdysvalloista, joita ehdin nähdä vain messuilla hetken ajan joka harmitti.
Games Convention 2006 -blogi 1.
Games Convention 2006 -blogi 2.
Games Convention 2006 -blogi 3.
Tokyo Game Show 2006
Oli mahtavaa aikaa, mutta messuilla informaatiota vain tulvi ylitseni ja otin kiinni mistä sain. Messuilla oli niin vähän aikaa nähdä sen kaikki tarjonta, että en pystynyt mitenkään käsittelemään kaikkea. Yritin blogata Tokiosta, tehdä saitille uutisia ja sitten rustata vielä Pelaajaan laajan messuraportin. Nettijutut onnistuivat hyvin, mutta lehden raportin tekeminen vei liian kauan aikaa, enkä saanut sitä toimimaan kuten halusin.
Tokyo Game Show 2006 -blogi 1.
Tokyo Game Show 2006 -blogi 2.
Tokyo Game Show 2006 blogi 3.
Pelaaja 50
Minun piti tehdä Pelaajaa vain kaksi vuotta ja sitten lähteä tekemään jotain muuta. Nyt on jo takana 50 Pelaajaa ja neljä vuotta. Huh. 50 lehteä. Uskomatonta. Aika rientää, sitä ei tajua ennen kuin ikää alkaa karttua. Pelaaja 50:tä tehdessä tuntui siltä, että pää meinasi hajota, kun kyseisen numeron tekeminen jäi koko ajan taka-alalle, kun yrityksessä oli muita tärkeämpiä asioita, jotka veivät koko ajan Pelaajan tuotantotiimiltä aikaa. Loppujen lopuksi olen hyvin tyytyväinen Pelaaja 50:een. 4v/PE50-bileet olivat myös aivan mahtavat. Niistä on jäänyt merkki otsaani ikuisiki ajoiksi!
Leikkasin 50:stä Pelaajasta yhden laajan juttukokonaisuuden, jossa haastateltiin useita pelimaailman vaikuttajia kuten Microsoftin Peter Moorea ja Hideo Kojimaa. Jossakin vaiheessa alon kelata, että ei jengi halua lukea sivukaupalla haastatteluja, vaikka minä haluaisin, vaan ennemmin arvosteluja ja niin edelleen, joten juttu leikattiin pois. Lehtosen Miikka ja Pyykkösen Janne tekivät tämän kanssa paljon töitä, eikä juttu päätynyt lehteen, mutta sellaista tämä on välillä.
Pelaaja
Mielestäni vuonna 2006, etenkin sen loppupuolella Pelaaja löysi rytminsä ja ehkä tavallaan jalkansakin. Meillä oli vuoden aikana useita hyviä skuuppeja kuten Gears of Warin erikoisjuttu, Tomb Raider Legendin ensimmäinen arvostelu, GTA: Vice City Stories, E3/Tokyo Game Show -raportit ja monta muuta. Harro Grönberg lähti toistamiseen, mutta hieman paremmissa olosuhteissa kuin ensimmäistä kertaa. He still down with us.
Mitä tulee omaan kirjoittamiseen, korvaan yleensä laadun määrällä, ja voidaan tietenkin sanoa, etten ole erityisen hyvä kirjoittaja, mikä valitettavasti pitää paikkansa. En ole koskaan muuta väittänytkään. Siksi pitikin perustaa oma lehti. Voi kirjoittaa ainakin osittain niistä peleistä ja käsitellä niitä aiheita joita itse haluan.
Anyways, etenkin syksyllä panostin todella kovasti muutamaan erikoisartikkeliin. Halusin todella kertoa jutut, jotka kirjoitin, ne olivat minulle erittäin tärkeitä. Sain jopa pienet kehut oikolukijaltamme ja silloin tietää, että on suoriutunut edes välttävästi, sillä ”Mr Ruoska” ei todellakaan anna propseja turhasta.
Rockstar Games – Myrskyn silmässä -erikoisartikkeli
(Pelaaja 48 syyskuu/2006)
Pidän kovasti Rockstarista ja heidän peleistään. Puhuin ennen uutta vuotta H-Townin markkinointivastaavanHarrin kanssa siitä, että mitkä pelit jäivät etenkin vuodelta mieleen. Bully/Canis Canem Edit oli selkeästi yksi vuoden nerokkaimpia tapauksia. Ja pari vuotta sitten huikea The Warriors.
Olin pyöritellyt mielessäni Rockstarista kertovaa erikoisartikkelia jo vuoden ajan. Kun kävin katsomassa Grand Theft Auto: Vice City Storiesia niin tuli sopiva sauma tehdä artikkeli salamyhkäisestä kustantajasta pelijutun rinnalle. Työstin juttua sellaiset kolme viikkoa, joskin ensimmäinen versio oli kasassa hyvin nopeasti, sillä juttu oli päässäni jo niin pitkään. oikolukijan palautteen perusteella jutun rakenne muuttui kerran rankasti ja se oli ehdottomasti erinomainen muutos.
Olen lopputulokseen todella tyytyväinen ja ylpeä. Omasta mielestäni se on ehkäpä paras juttu, jonka olen Pelaajaan kirjoittanut. Tein todella paljon taustatyötä juttua varten ja siinä on paljon yksityiskohtia, joita ei ole voinut lukea isoistakaan ulkomaisista pelilehdistä. Tai mistään muualta.
Olen aidosti sitä mieltä, että jos GTA-sarja ja Rockstar kiinnostavat, niin tämä juttu on varmasti hyvä lukupaketti ja antaa paljon tietoa, piti sitten Pelaaja-lehdestä tai ei. Henkilökohtaisella tasolla jutun kirjoittaminen oli minulle todella hienoa ja tärkeätä. Halusin, että ne monet jotka kelaavat mun olevan surkea kirjoittaja ja ties mitä, lukisivat ja jutun ja ehkä mielipide muuttuisi.
Neversoft & Tony Hawk’s Project 8 ja Resistance: Fall of Man -erikoisartikkelit
(Pelaaja 49 lokakuu/2006)
Rustasin reilussa kolmessa viikossa kaikki nämä erikoisjutut ja kasan juttuja esim. Electronic Artsin pelitapahtumasta pelaajalehti.comiin. Hommia riitti kesällä, mutta tien päällä tulee aina tehtyä parhaimmat jutut.
Siitä lähtien kun pelasin ensimmäistä Tony Hawk’s Pro Skateria olen halunnut käydä Neversoftin luona ja kirjoittaa sarjasta sekä sen tekijöistä. Se onnistui viimeinkin vuonna 2006.
Alunperin Yhdysvaltain Activision halusi, että vierailumme (hyvä ystäväni Ruotsin Level-lehdestä oli myös mukana tekemässä juttua samasta aiheesta) kestäisi vain tunnin (Activisionin amerikkalaiset PR-henkilöt eivät voineet ymmärtää miksi halusimme viettää päivän siellä ”mitä ne haluavat tehdä siellä? Puhua kaikille Neversoftilaisille? Eihän Yhdysvaltain pelimedia sellaista koskaan halua!” ”Eiväthän ne ole Edge-lehdestä, eikä riitä että voivat pelata tunnin ajan?”), mutta olin paikalla kokonaisen perjantai-päivän ja kävin pitkällä lounaalla Neversoftilaisten kanssa näiden kantapaikassa.
Sain jutella pitkät tovin Neversoftin perustajan Joel Jewettin kanssa ja myös pelituotannon vastaavan Scott Peasen kanssa, jonka olen jo tuntenut vuosien ajan. Oli tosi hienoa päästä näkemään Tony Hawk’s Project 8 ja jutella monien tekijäryhmän jäsenien kanssa. Tästä tuli mielestäni erinomainen erikoisartikkeli, joka julkaistiin Pelaaja 49:ssa.
Nyt voinkin jo kertoa, että näin vierailuni aikana ensimmäisenä toimittajana maailmassa pelin PlayStation 3- version, mutta en saanut kertoa asiasta, sillä Activisionin Yhdysvaltain PR-tyypit olivat aivan paniikissa Neversoftin antaessa minun kokeilla PS3-versiota. ”Edes IGN ei ole nähnyt PS3-versiota saati pelannut sitä! Et voi kirjoittaa että olet nähnyt sen! Amerikkalaispelimedia vetää herneen nenään jos kerrot, että olet nähnyt sen” minulle sanottiin.
Se kuitenkin hieman raastaa, että Tony Hawk’s Project 8 vaikka hyvä onkin, ei ollut ihan sitä mitä se olisi voinut olla. Annoin pelille 7/10.
Resistance: Fall of Man
Resistance-erikoisartikkeli kirjoitutti itsensä nopeasti. Minulla oli Yhdysvaltain reissulla yksi vapaapäivä ja mietin, että aamiaisen jälkeen kirjoittaisin läppärillä paperilta muistiinpanot koneelle Resistancesta. Kolme tuntia myöhemmin juttu oli käytännössä kirjoitettu. Olin siitä ja jutun laadusta tosi onnellinen. Heti seuraavana päivänä menin käymään Neversoftilla, joten minun oli pakko ”tyhjentää pää” Resistancesta, jota pystyiisin keskittymään Neversoftiin.
Nyt on taas se sama juttu vastassa. Olen kirjoittanut tosi paljon Resistancesta ja myös arvostelen pelin. Pitäisikö jonkun muun arvostella se? Kenties, mutta olen pelannut peliä eniten, tiedän siitä eniten, joten teinkin jo arvostelun pelistä. Siitä on ollut jenkeissä aikamoisia hehkutusarvosteluja…
Se itseasiassa korpeaa. Olen aina vuosien varrella kelannut, että ”oikeat kriitikot” ovat surkeita ja tunteettomia toimittajia, jotka eivät välitä arvostelemansa jutun tekijöiden tunteista pätkän vertaa. Ilta-Lehti tai Sanomat on aina haukkunut Eddie Murphyn hyväkin leffoja ja miestä moottoriturvaksi….hm. Mutta me tiedämme, että Beverly Hills Kyttä 1-2, Delirious, Raw, Coming to America ja Harlem Nights ovat loistavan hauskoja.
Oli miten oli, jotkin vuoden 2006 aikana lukemani peliarvostelut Suomessa ja ulkomailla saivat meidät toimituksessa vain ihmetyksen valtaan… ihan uskomattoman korkeita pisteitä ja käsittämättömiä arvosteluja, jossa ei tunnuttu pelaavan samaa peliä kuin me. Ja sitten jaksetaan joissakin piireissä tuumia, että Pelaajan arvostelut ovat mitä ovat… get the fuck outta here!
Sain vuoden 2006 aikana selitellä taas ihan tarpeeksi pelikustantajille miksi heidän superpelinsä saivat niin huonot pisteet Pelaajassa. Argh. Sain siis selitellä miksi olemme rehellisiä.
Anyways, loppukesä 2006 oli hienoa aikaa. Tuntui siltä, että olin todella luovalla päällä. Jotenkin Guns’n Rosesin -keikka Helsingissä oli alkusysäys hyvälle loppukesälle ja syksylle.
Levyjä
The Game ”The Doctors Advocate”
Loppujen lopuksi Gamen toinen levy ylittää hädin tuskin, jos ylittää, miljoonan myydyn levyn rajan Yhdysvalloissa, mutta Game on silti yksi vuoden voittajista. Voin samaistua häneen siltä kantilta, että mies oli täysi altavastaaja toisella levyllään ja kukaan ei odottanut häneltä mitään. Sitten hänen toinen levynsä, ilman tuottajavelho Dr Dren apua osoittautuikin loistavaksi ja yhdeksi vuoden parhaista hip hop -levyistä. On aina hienoa, kun altavastaaja, jonka päälle syljetään ja epäillään, iskee takaisin ja näyttää epäilijoilleen. Uskon, että monet meistä voivat samaistua tähän, kuinka jengi luuli jo, että olet kanveesissa, mutta isketkin takaisin!
Game totesi loistavasti One Night -biisillään, jolla hän teilaa häntä vastaan kääntyneitä kavereita ja kaiken maailman hännystelijöitä tiukalla ”I’m supposed to enjoy this right here/but it’s quite clear/the last 12 months have been a fucking nightmare”. Toisin sanoen, vaikka tulee menestystä ja rahaa, niin sen mukana tulee myös paljon ongelmia.
Olen aina kelannut, kun jengi sanoo kuinka jonkun biisin sanat koskettavat ja inspiroivat…tuumin, että se on ihan tyhmää, mutta nyt kun olen jo elänyt jonkin aikaa ja kokenut elämää, niin sehän pitää ihan täysin paikkansa. Monet U2: biisien sanoista tuntuvat puhuvan minulle, sitä on vaikea selittää. Silloin tajuaa, kuinka jotkut artistit oikeasti osaavat siirtää elämänkokemuksiaan sanoituksiinsa.
Kelatkaa mitä Willie D sanoo Get Boysin biisillä bändin erimielisyyksistä, kuinka hyvin hän kiteyttää asiat Resurrection-albumin ”Geto boys and Girls” -biisillä, jossa käsitellään bändin comebackia riitojen sopimisen jälkeen.
It’s G.B. and Willie D reunited
Sendin’ n***** back to the studio to get they shit tighter
And *n***** thought it wouldn’t happen again
But we sat down and settled our differences like men
And put the bullshit behind us
Cause fuckin’ off money ain’t a plus it’s a minus
We did what other n***** to big to do when they twirl
And seperating geto boys from girls c’mon
Nas ”Hip hop is dead…the N”
God’s Sonilta niin sanottu tiukka setti. Helvetin hyviä riimejä ja kerrankin kautta linjan vähintäänkin siedettävää biittiä. Taustat ovat olleet Nasin heikkous, mutta ”Nasty Nasin” Def Jam-debyytti on tiukkaa kamaa. Harmi, että Def Jamin pomon Jay Z:n piti julkaista oma comeback-levynsä vain viikkoja ennen, joka vähensi Nasin ja muidenkin Def Jamin artistien liekkiä. Jigga, eikö riitä, että sulla on Beyonce?
Onhan noita levyjä muitakin, mutten muista enää. Alice in Chainsia tuli kuunneltua paljon (Rooster, Down in a hole, Would) kesän alussa ja syksyllä kun oli välillä kovasti masentunut. 50 Centin Window Shopperia kuuntelin tosi montaa kertaa, se on hauska biisi. G-Unitin levyt olit vuonna 2006 surkeita.
Vuoden lehtikuva (C) Lassi Kurkijärvi
Minä ja Pyykkösen Janne Bevery Center -ostoskeskuksen parkkiksella rahoittamassa Pelaajan E3 2006 -reissua. Kotimainen salmiakki tekee hyvin kauppansa LA:n pummeille!
Hyvää vuotta 2007, pysykää Pelaajan matkassa!