Pelaaja valitsi vuoden parhaat pelit vuodelle 2013 nyt kaupoissa olevassa tammikuun numerossa 136. Suurartikkelin virallisten valintojen lisäksi julkaisemme Pelaajan toimittajien ja avustajien omat henkilökohtaiset valinnat viime vuoden parhaiksi peleiksi omana päivittäisenä blogisarjana, jonka seitsemäs kirjoittaja on Miikka Lehtonen.
1. BioShock Infinite
Kehittäjä: Irrational Games
Julkaisija: 2K Games
Alustat: PS3, Xbox 360, pc
Minun suuri juttuni on interaktiivinen tarinankerronta. Ihailen sen moninaisia muotoja pelaajana, amatöörikehittäjänä ja opiskelijana. Varmin tapa päästä minun sydämeeni on keksiä kiinnostavia tapoja, joilla sitten kertoa kiehtovia, haastavia tai toimivia tarinoita. Ja BioShock Infinite teki sen.
Räiskintäpelinä se oli parhaimmillaankin vain hyvä, eikä puhtaasti sillä meriitillä olisi noussut näin korkealle vuoden parhaista peleistä puhuttaessa. Toki pidin yhä toniceilla kikkailusta ja vihollisten räiskimisestä, mutta se ei ollut BioShock Infiniten päähoukutus. Se oli tarina, parillakin tavalla.
Pidin BioShock Infiniten tarinasta jo pinnallisella tasolla. Columbian maailma moninaisine ihmeineen oli kiehtova paikka ja kertoi pienillä yksityiskohdilla valtavasti tarinan ja itsensä taustoja. Pidin myös kovasti siitä, miten peli käsitteli vaikeita kysymyksiä, kuten rotuasioita ja uskontoa. Eihän sillä toki välttämättä mitään kovin uutta sanottavaa ollut (Ettäkö rasismi on paha juttu? Älä perkele!), mutta niin harva peli käsittelee näitä asioita yleensäkään kiinnostavasti, että uudet tulokkaat ovat aina tervetulleita.
Mutta mitä pitemmälle tarina eteni, sitä enemmän rakastin BioShock Infiniteä siitä yksinkertaisesta syystä, että se pani minut työskentelemään. Ei ainoastaan silloin, kun jahtasin suuria osia tarinasta kertovia audiologeja, vaan kun yhdistelin tarinan palasia, pohdin eri yksityiskohtien merkitystä ja oikeasti kynän ja paperin avulla hahmottelin tapahtumien taustoja ja aikajanoja. Ja kun lopputekstit vihdoin pyörivät, oli aika hypätä Facebookiin meuhkaamaan ja puhumaan asiasta puolen tusinan kaverin kanssa yhtä aikaa. Huikea kokemus.
2. Persona 4 Golden
Kehittäjä: Atlus
Julkaisija: NIS America
Alustat: PS Vita
En ole yleensä suuri japanilaisten roolipelien ystävä, mutta Persona-pelejä varten olen aina tehnyt poikkeuksen. Atluksen pelit ovat yhdistelleet hienosti erilaisia mytologioita ja todellista elämää kiehtoviksi paketeiksi, mutta yksikään ei ole ollut yhtä kiehtova kuin Persona 4, joka saatiin vihdoin Eurooppaankin PlayStation Vita -uusintaversion myötä.
Vita-versio lisää jo ennestään erinomaiseen peliin pienempiä ja suurempia parannuksia, jotka tekevät siitä helposti parhaan version pelistä, joka olisi muutenkin aivan erinomainen. Persona 4 Golden nimittäin loistaa sisällöllään. Hyvin outo peli panee liudan tavallisia japanilaisia lukiolaisia selvittämään murhamysteeriä, joka nyt sattuu tapahtumaan unien maassa, johon kuljetaan televisioruudun välityksellä.
Tämä erikoinen rakenne ilmenee niin, että peli on puoliksi perinteistä luolastokomppausta ja puoliksi kouluroolipeliä. Siis sellaista, jossa käydään tunneilla, liitytään kerhoihin ja hoidetaan sosiaalisia suhteita kaverien kanssa. Persona 4:ssä sosiaaliset suhteet vain ovat vähän normaalia tärkeämmässä roolissa, sillä vain muodostamalla ikuisesti kestäviä siteitä kavereihinsa voi auttaa heitä kohtaamaan demoninsa ja näkemään totuuden. Ja siis kirjaimellisesti.
Kiehtovasti pelin tarina koskettelee psykologi Carl Jungin varjominän teorioita ja pohtii ihmispersoonallisuuden eri puolia ja sitä, miten ne täytyy tasapainottaa, jotta voi oikeasti kasvaa täysipainoiseksi ja toimivaksi ihmiseksi.
Kuten kuvauksesta voi ehkä aistia, Persona 4 Golden ei ole mikään ihan tusinapeli. Itse hurahdin siihen yli sadan tunnin ja kahden läpipeluukerran arvoisesti. Se on mielestäni kiistatta paitsi vuoden parhaita pelejä, myös yksistään PlayStation Vitan arvoinen.
3. Super Mario 3D World
Kehittäjä: Nintendo EAD ja 1-UP Studio
Julkaisija: Nintendo
Alustat: Wii U
Wiin Super Mario Galaxy -pelit olivat valtavan oivaltavia, hauskoja ja ilahduttavia pelejä, joissa oli minun silmissäni vain yksi ongelma: kuten usein Wii-pelien kanssa kävi, en juuri pitänyt niiden ohjauksesta. Kun sitten samainen kehitystiimi teki Wii U:lle ihan perinteisellä tavalla pelattavan tasohyppelyn samalla mielikuvituksen, ilahduksen ja hauskuuden määrällä, miten en muka pitäisi tuloksesta?
Ja pidinhän minä. Vaikka pelasin Super Mario 3D Worldin hirveässä kiireessä arvostelua varten, joka ainut hetki ja kenttä sai minut iloiseksi, olinpa sitten kissa-asussa kiipeilemässä pitkin seiniä tai yllättymässä niistä lukemattomista pienistä jutuista ja uusista ideoista, joita joka ainoaan kenttään oli tungettu.
Ja aivan Super Mario 3D Landin tavoin 3D World oli myös oikeasti haastava peli. Kun lähti jahtaamaan 100 prosentin läpäisyä ja myöhempiä kenttiä, haaste nousi tasaista vauhtia suunnattomiin korkeuksiin. Loppupäästä löytyi vain muutaman minuutin mittaisia kenttiä, joita pelasin silti toista tuntia, koska ne vaativat niin täydellistä suoritusta. Enkä myöskään jättänyt kesken, vaan pelasin ne. Sen verran hyvästä ja hauskasta pelistä on kyse.
4. Tomb Raider
Kehittäjä: Crystal Dynamics
Julkaisija: Square Enix
Alustat: PS3, Xbox 360, pc
Alkuvuodesta ilmestynyt Tomb Raider ei saanut hyvää starttia elämälleen. Moni – minä mukaan luettuna – tuomitsi sen jo ennakkoon, koska pelisarjan edelliset osat olivat olleet mitä olivat. Lisäksi PR-firman sähellys sai kaikki pelaajat keskittymään aivan vääriin asioihin ja kuvittelemaan, että peli tulisi olemaan jonkinlaista naisvihamielistä kidutuspornoa.
Näinhän ei toki sitten käytännössä ollut, vaikka Tomb Raider olikin äärimmäisen tiivistunnelmainen ja ahdistava pelikokemus – mutta hyvällä tavalla. Laran matka viattomasta tytöstä karaistuneeksi selviytyjäksi oli tarinaltaan ja pelattavuudeltaan todella kiehtovaa kamaa ja vei minut mukanaan täysillä.
Pidin suuresti Tomb Raiderin kevyistä metroidvania-elementeistä eli siitä, miten pelimaailmasta aukesi jatkuvasti uusia alueita ja piirteitä Laran oppiessa uusia kykyjä ja löytäessä työkaluja. Toki tällaisia elementtejä on lukuisissa muissakin peleissä, mutta Tomb Raiderissa ne oli integroitu erinomaisesti maailmaan. Aiemmin täysin viattomilta ja huomiotaherättämättömiltä vaikuttaneet seinämät ja esineet saivat uutta merkitystä, kun vaikkapa uuden hakun avulla pystyi yllättäen kiipeämään seiniä ylös.
Harva peli tänä vuonna – tai muutamana aiempanakaan – on tempaissut minua mukaansa niin täysillä kuin Tomb Raider. Ja jos siinä olisi ollut enemmän niitä ryöstettäviä hautoja, sijoitus olisi vielä pari pykälää korkeampi.
5. BattleBlock Theater
Kehittäjä: The Behemoth
Julkaisija: Microsoft
Alustat: Xbox 360
BattleBlock Theaterin hauskuuden voi arvioida helposti seuraavalla testillä. Pelasitko yksin? Sinulla oli todennäköisesti ihan kivaa. Hauska kertoja, veikeät pulmat ja yllättävät käänteet varmasti viihdyttivät ostopäätöksen arvoisesti. Hyvä peli.
Mutta jos pelasit kaverien kanssa – voi luoja varjelkoon. Itse vietimme Assembly 2013 -tapahtumassa kaikki yöt takoen BattleBlock Theateria neljän pelaajan moninpelinä ja räkättäen kuin hyeenat. Pinnallisesti kyseessä on yksinkertainen pulmapeli: hyppele tiesi läpi saatanallisen vaikeiden kenttien, kerää matkalta uloskäynnin avaavat jalokivet ja etene seuraavalle kentälle. Ja sekin on hauskaa, sillä The Behemothin tyylille uskollisesti grafiikka on söpöä, musiikki iskevää ja ideat oivaltavia.
Mutta kaverien kanssa pelattuna BattleBlock Theater muuttuu addiktiiviseksi kaaokseksi. Lukemattomat uudet pelitilat ja minipelit odottavat voittajiaan ja ystävyydet ovat koetuksella, kun pitkä ja eeppinen hevosvarkaus-matsi päättyy viime sekunnin tappioon.
BattleBlock Theater on oikeasti suunnilleen hauskinta, mitä kaveriporukan kanssa voi housut jalassa tehdä.
– Miikka Lehtonen
Muiden valinnat:
Panu Saarenoja || Johannes Valkola || Daniela Wnuk || Miika Huttunen || Matias Kainulainen || Paavo Niskala ||
Miikka Lehtonen || Janne Kaitila || Jukka Moilanen || Janne Pyykkönen || Eemeli Rekunen || Ville Arvekari