Moon Studiosin maalauksellinen No Rest for the Wicked julkaistiin tänään Early Access -versiona. Peli pyrkii sekoittamaan ideoita tuoreella tavalla ja uudistamaan näin toimintaroolipelien genreä. Vaikutteita ammennetaan niinkin erilaisista teoksista kuin Dark Souls, Diablo ja Animal Crossing.

Kehittäjä tunnetaan metroidvania-seikkailuista Ori and the Blind Forest ja Ori and the Will of the Wisps. Nyt kuitenkin Ori-pelien satumainen kauneus on vaihtunut synkkään fantasiaan.

Early Access -version luvataan tarjoavan kohtuullisesti sisältöä, vaikka tarina jääkin vielä kesken. Ennakkoversio on saatavissa vain PC:lle Steamin kautta, mutta peli ilmestyy valmistuessaan myös PlayStation 5:lle ja Xbox-alustoille. Moon Studios pyrkii ottamaan pelaajien palautteen huomioon kehityskaaren aikana, ja valmiin pelin julkaisupäivä on yhä pimennossa.

Lisää luettavaa