Sega myy strategiapelistudio Relicin ja irtisanoo Total War -kehittäjiä

Sega järjestäytyy uudelleen.

28.3.2024 16:57

Peliyhtiö Sega on liittynyt viimeisimpänä pelitalona kulukuurilaisten joukkoon.

Sega on ilmoittanut tekevänsä organisaatiojärjestelyn, jonka yhteydessä se myy Relic Entertainment -pelistudion. Samalla yhtiö kertoo irtisanovansa 240 työntekijää.

Relic Entertainment päätyy yrityskaupassa uuden holding-yhtiön haltuun. Käytännössä studio jatkaa toimintaansa kaupan jälkeen itsenäisenä kehittäjänä. Relic Entertainment tunnetaan esimerkiksi Company of Heroes– ja Age of Empires -strategiapelisarjojen kehittäjänä.

Irtisanomisten kerrotaan kohdistuvan erityisesti Segan Euroopan toimintoihin. Valtaosa irtisanottavista henkilöistä työskentelee Total War -kehittäjä Creative Assemblyn sekä Sega Europen palveluksessa.

Lähde: VGC

Lisää luettavaa