Uusi levyasematon Xbox Series X -malli lipsahti julkisuuteen kuvavuodossa

Valkoisen Xbox Series X -mallin julkaisu saattaa lähestyä.

28.3.2024 18:04

Microsoftin huhutulle uudelle Xbox Series X -mallille on saatu vahvistusta kuvavuodon muodossa.

Viime vuonna paljastuneiden asiakirjojen mukaan Microsoft suunnittelee levyasemattoman Xbox Series X -mallin julkaisua. Uudet kuvat esittelevätkin väitettyä konsolipäivitystä.

Exputerin julkaisemissa kuvissa komeilee kokovalkoinen Xbox Series X -malli, joka muistuttaa muilta osin vahvasti nykyistä tummaa Xbox Series X:ää. Mallin keskeisin erottava tekijä on valkoisen värin ohella tietysti aiemman Xbox Series X:n etupaneelissa olevan levyasema-aukon puute. Huhujen mukaan laite olisi lisäksi saamassa pieniä laitteistopäivityksiä, vaikka kyse ei olekaan varsinaisesti tehokkaammasta mallista.

Microsoft ei ole virallisesti vahvistanut olevansa tuomassa uutta Xbox Series X -mallia markkinoille. Huhu kuitenkin kertoo mallin saapuvan kauppoihin tulevana kesänä.

Lähde: Exputer

Lisää luettavaa