Koska näen että ehdotukset uusista ominaisuuksista tai toisten poistamisesta ei ole bugien raportointiin kuuluvaa, tein tällaisen.
Ehdotukset koskien pelaajalehti.com:ia.
Tahtoisin edelleen nähdä jonkinlaisen "aloittamani ketjut" osion. Minulla olisi saattanut vanhoillakin boardeilla olla rutkasti sanottavaa joihinkin aikaisemmin alottamiini ketjuihin, kun olisin vain muistanut ne. Toisia asioita ei muista kunnes ne näkee, tai siis että kun näkee jotain niin voi tulla mieleen vaikka mitä jännää.
Ihan ilmasen vinkin annan nyt! Uskoisin, että sivuston yksi tarkoitus on myydä lisää lehtiä. Lehden tilaus-painike löytyy kuitenkin sivuston alalaidasta ja se on "melko" hankalaa löytää. Sen voisi nostaa paremmalle paikalle. Tulee suurelle massalle helpompi tilata lehti nettisivuston kautta.
Enempää ei heru =)
Ihan vain aikaisempia boardeja muistellen haluaisin todella, että jostain napista näkisi järjestyksessä vanhaan tapaan, että mihin ketjuun on vastattu ja kuinka monta uutta viestiä on tullut. Kategorioissa liikkuminen on vähän hidasta, jos niitä tulee jatkossa montakin lisää. Tai sitten joskus tulevaisuudessa voisi merkitä ne ketjut, joita haluaa seurata ja joiden uudet viestit näkisi sitten kerralla.
Uskon, että tähän uuteen järjestelmäänkin tottuu ja kiva, että edelleen voi BBcodet kirjoittaa, itse eikä noita nappeja ole pakko käyttää. Muuten en keksi vielä mitään mikä häiritsisi tai olisi jätetty pois. Olette tehneet hyvää työtä näiden uusien sivujen kanssa.
olisiko mahdollista pelaaja plussaan saada vanhojen lehtien digiversioita?
Eli olis hyvä saada takaisin se "kaikki keskustelut"-näkymä, joka vanhoillakin boardeilla oli. En mä ainakaan niitä alafoorumeita navigoinu, ku kaikki ketjut näki kätevästi samasta paikasta. Olis myös kiva nähdä, että kuka ketjuun on viimeiseksi kirjoittanut, vaikka tuon luotu-sarakkeen tilalle.
Tämähän periaatteessa hoituu tällä hetkellä painamalla tuolla juuressa (Foorumit) "Katso lukemattomat viestit". Siinä tulee kaikilta alueilta nimen mukaisia asioita.
Tuon "Katso lukemattomat viestit" linkin toivoisi joka sivulle. Voisi suoraan ketjusta palata katsomaan uusimmat viestit. Toki takaisinpäin voi mennä selaimessa, mutta sitten joutuu erikseen päivittämään sivun.
Lisäksi ketjussa 10 viestiä per sivu on aika vähän. 20+ olisi mielestäni sopiva määrä niin ei tartteisi jatkuvasti klikata seuraavaa sivua.
edit:// Ja kun klikkaa lukemattomista viesteistä ketjua päätyy ekaan viestiin. Eikö samantien voisi ensimmäiseen uusimpaan viestiin? Toki tähänkin löytyy linkki sivun yläosasta, mutta helpottaisi käytettävyyttä.
Odotin vähän, että päivityksen myötä Arvostelut osioon olisi saatu myös DLC arvostelut. Onko se aivan mahdotonta toteuttaa?
Ylijumalanne Juqe on palannut! Kumartakaa alhaiset kuolevaiset tai loppunne on tuleva!
Ja sitten hieman palautetta: Niinkuin moni muukin on jo sanonut, mielestäni tämä kategorioiden kautta keskustelun etsiminen on suoraan sanottuna perseestä, ja toivoisin, että tänne saataisiin boardiulkoasu, jossa näkyy kaikki keskustelut samaan aikaan, siinä järjestyksessä mihin on viimeisimmin kirjoitettu. (eli sama juttu kuin vanhoilla boardeilla) Muuten uudistus näyttää suht' onnistuneelta alkutakkuilua ja pieniä bugeja lukuunottamatta.
Puolisen vuorokautta tässä on uutta sivua pällistelty ja tullut selatuksi ja ajatukset ovat hieman ristiriitaiset uusien muutoksien suhteen. Minua hämää suuresti kun boradi on viety sivun alalaitaan ja että käyttäjäkuvia ei enää näy etusivulla, nyt ne löytyvät boardin sivulohkosta, jonne ei noin vain jaksa lähteä seikkailemaan. Olisi mukavampi ja ehdottaisin myös sitä, jos boardi olisi taas siinä sivun keskivaiheilla ja käyttäjäkuvat näkyisivät taas etusivulla. Hyvää olisi myös, jos etusivun board-osiossa näkyisi useampi kuin kolme uusinta viestiä. En muistaakseni kertaakaan varta vasten selannut koskaan vanhempia boardeja löytääkseni jonkun osion. Hakutoimintoa tuli käytettyä monesti, joka sekin nyt loistaa poissaolollaan. GJ. Tällä hetkellä fiilikset uudistuksista ovat jokseenkin pettyneet ja hämmentyneet, mutta sisältö ja yhteenkuuluvuuden tunne ne kai lopulta ovat tärkeintä, uusiin muutoksiin tottuminen vie oman aikansa. Positiivista palautetta saa ehdotetut Viestit ja Spoiler-ominaisuus, joille varmaan monella tulee olemaan käyttöä. Siinäpä fiilikset, palaute ja ehdotukset samalla kertaa.
Foorumin navigointi napit sivun ylä- ja alaosaan. Eli keskustelun sivut yläosaan (nyt vain alaosassa) ja itse foorumin navigointi napit alaosaan (nyt vain yläosassa).
Olisko mahdollista jos itse on tehnyt aiheen, niin sitä aiheen aloitusta voisi itse muokata? Itse haluaisin lisätä vielä muutamia sanoja omiin aiheisiini.
Käyttäjien tiedot tarvitsevat edelleen ''3ds numero'' kohdan. Muistaakseni vanhan saitin aikaan joku jo valitteli tästä.
Ei sitten tullut sitä esikatselu namiskaa. Onko tälle joku tekninen syy olemassa? Itse kyllä mielelläni ensin esikatselussa testaisin, että kaikki linkit toimii ennen kuin sen viestin postaan.
Kyllähän tämän pitäisi löytyä? Ihan tuosta tallenna-namiskan vierestä.
E: Sen sijaan foorumin omaa hakua kaipaisin. Olen itse löytänyt vain tuon, jolla kaikkea muuta sisältöä voi etsiskellä, mutta ei esimerkiksi keskusteluketjuja.
Ei ainakaan itselläni mitään sellaista löydy, tiedä tässä onko jokin bugi vai mikä?
Eikös muuten boardeille luvattu tulevan jonkillainen käyttäjille tarkoitettu blogit osio? No sellainen olisi nyt kuitenkin ihan kiva saada.
Tätä kirosin jo vanhoillakin boardeilla, ihan sisäisenä monologina tosin, mutta olisikos näillä boardeilla mahdollista saada linkit aukeamaan uudessa tabissa kun niitä klikkaa? Joo tiedän, että tuota rullaa kun lämäyttää niin johan aukeaa uudessa tabissa, mutta se vaan aina niin lihasmuistista tulee se perus klikkaus kun lähestulkoon kaikkialla muualla homma toimii niin, että linkit aukeaa uuteen tabiin. Pikkujuttuhan tuo, mutta rassaa rassaa.
Juu ei ole mitään tuossa "tallenna" nappulan vieressä. Käytössä firefox 3.6.23.
Minne muuten katosivat henkilökohtaiset quotet? Eivät ne mikään foorumien tärkein ominaisuus ollut, mutta ihan kiva keino yksilöllistää profiiliaan. Kyllä noissa nykyisissä viestilaatikoissa ainakin tilaa riittäisi.
Modet voisivat kiinnittää ainakin Esitelmöi itsesi-triidin ja Dempan Peliseura-osion ylös niin eivät katoaisi kovin kauas.
E: eikä ole esikatselu-nappia myöskään minulla.
Onko tuossa etusivulla RSS-Feedin tilaamis mahdollisuus, että esim.saisi uutiset rss feedinä? Painoin sitä ja tuli 404 - Not Found :S . Noh toinen mahdollisuus olisi tilata rss-feed pelaaja-lehden twitteristä, mutta olisi se parempi jos sen saisi suoraan tästä sivustolta
Muistin tehneenikin näin ainakin esittelyn kanssa, mutta tuollahan se pomppikin edes takaisin. Fix'd.
Liittyen itse lehteen: PC-matskua kehiin, natsit! Pelit lehti on alkanut kyllästyttämään jotenkin elitistisen tuntuisena lehtenä. Pelaajan jutut ovat paljon mielenkiintoisempia, mutta valitettavasti vain konsoleista.
En tiedä onko tämä teknisesti mahdollista mutta olisi varmasti käytännöllistä jos esim. Boardeille tulisi oma "Jaa Facebookissa" nappi. Vähän Iltasanomien "Uutisten" jakamis systeemin tapaan.
Että voisi laittaa faceen viestin tyyliin "Käykääpä tuolla! Hyvää keskustelua ja vapaa kirjautuminen(ja siinä sitten alla lukisi PelaajaBoard ynnä muuta)".
Toivottavasti nyt joku tajusi mitä tarkoitin...
Tarviiko siihen välttämättä olla erillinen nappi? Senkun kopioit haluamasi ketsjun osoitteen Facebookissa omaan statuspäivitykseen niin FB hakee sivun linkkiin. Sen jälkeen voit valita jopa haluamasi pikkukuvan FB:n antamista vaihtoehdoista. :)
miten olisi se kauan kivattu post counter? tätä ominaisuutta täällä ei ole!
Lisäksi olisi hyvä, jos etusivu voisi mitenkään tunkea pienemmäksi? nyt menee 2mb sitä ladatessa ja 5 min! ei oo hauskaa!
Tuo jälkimmäinen valitus viittaa siihen, että surffaat vieläkin kännykällä. Imase siihen opera mini niin helpottaa. Tosin riippuu siitä miten tämä sivu sen kanssa toimii. Vanhalla boardilla jos oli joku mainos sivu ennen kuin boardille pääsi niin opera mini ei päästänyt koskaan boardille asti vaan latasi sen mainoksen aina uudestaan ja uudestaan. Muuten toimii kyllä kivasti ja ollut mun ykkös selain luurissa jo vuodesta 2005.
Ensiksi, voitaisiinko käyttäjien profiileihin saada takaisin vapaa esittelylaatikko? Nykyiset profiilit ovat yhtä tyhjän kanssa kun ne eivät varsinaisesti kerro käyttäjästä mitään. Profiilien fontti on myöskin turhan jättimäinen, kuten joku muu mainitsikin jo.
Toisekseen, Kuvat-osio alkaa mennä hirveän kaoottiseksi ja epäselväksi.
Uudet käyttäjät innostuvat täyttämään sen lukuisilla pelikotelo- ja nurkkauskuvilla, mutta kuvia ei voi enää suurentaa. Ehkä tämä ehdotus on enemmänkin muille käyttäjille suunnattu, mutta miten olisi että foorumien puolelle tehtäisiin kuvaketjut pelipisteitten ja -kokoelmien esittelylle? Kuvaspämmi jäisi vähemmälle ja kukin saisi niputettua saman aiheen kuvansa nätisti yhteen viestiin - eikä kuvanjakopalvelimille (esmes photobucket, imageshack) pistettyjä kuvia tarvitsisi tihrustaa suurennuslasin kanssa.
Ps. Esikatselu-nappi minunkin toivelistan kärjessä.
Itse kanssa tuota esittelylaatikkoa toivoisin profiileihin, niinkuin vanhoilla boardeilla. Lisäksi, onko tulossa jonkun tyylinen ''käyttäjän pelit'' niinkuin ennenkin oli? Kuviin olisi kanssa kiva saada näkymään, että minkä numeron kukin käyttäjä on antanut, koska varmaan suurin osa jotka antaa 1/5 kuville jättää mainitsematta asiasta kokonaan. Olen huomannut että valitettavan vähä enään kommentoi mitään kuville, itse ainakin kommentoin sekä mainitsen minkä numeron annoin.
Ja sitten vielä peliarvosteluissa olisi kanssa hyvä jos näkyisi myös minkä arvosanan käyttäjä on pelille antanut, kun nykyään siinä vain näkyy mahdollinen kommentti sille, eikä numeroa laisinkaan.
Tuo katso lukemattomat viestit-linkki saisi toimia siten että se heittäisi aina siihen vanhimpaan lukemattomaan viestiin, eikä ketjun alkuun kun klikkaa ketjun otsikkoa.
Tästä asiasta olen täysin samaa mieltä. Jotenkin turhauttavaa kun joka kerralla kun klikkaa ketjun auki, niin joutuu sinne ihan alkuun. Turhaa klikkailua.
Ketjun nimen klikkaaminen saisi myös heittää siihen uusimpaan lukemattomaan viestiin. Tällä hetkellä mennään alkuun.
En tiedä että onko tämä bugi vai ominaisuus, mutta navigointinapit voisivat toimia siten että voit palata tai refreshata sen aiheen/ketjun jota parhaillaan luet. Eli esimerkiksi nyt en pysty klikkaamaan ylhäällä olevaa kohtaa "ehdotuslaatikko", vaan se on harmaana. Sama juttu jos luen vaikka Pelit-osiota, en pysty päivittämään sitä vaan pitää palata foorumit-kohtaan.
Ok... Aika monimutkaiseksi olette fooruminne, tai lähinnä niille kirjoittamisen onnistuneet tekemään.
Eli eli, aina silloin tällöin vaaditaan ilmeisesti näkymättömän sanavarmennuksen kirjoittamista ennen kuin aiheeseen voi vastata. Sanavarmennukset ovat sinänsä ihan ok, mutta näkymättömät sellaiset ovat ainakin itselleni vähän turhan haastavia. Noh, tästä sentään selviää kun jaksaa vaan yrittää, sitä kun ei tosiaan ihan joka kerta vaadita.
Toinen juttu on sitten se, että kun vihdoin sen vastauksen saa läpi, eli sanavarmennusta ei pyydetä, viesti menee ylläpidon hyväksyttäväksi. Tämäkin on kai tavallaan ihan ok juttu, aiheuttanee vain teille lisää hommia. Vattumaista tässä vaan on se, että kun näitä prkleen viestejä ei muutenkaan voi esikatsella imleisesti mitenkään, ja kun kuitenkin vetäsen tuon bbcode:n kaikkine lihavointeineen ja linkityksineen päin helvettiä ensiyrittämällä, niin en sitten voi edes samantien viestin lähettämisen jälkeen sitä oikolukea ja tarvittaessa muokata edes jotenkin luettavaan kuntoon. Lyöntivirheet tosiaan voi oikolukea ihan ilman esikatseluakin, kielioppi taasen ei ainakaan itse oikolukemalla parane, mutta noi saatanan bbcode virheet pistää silmään ja niitä on erittäin hankalaa tässä tekstikentässä bongailla, etenkin kaltaiseni tunarin.
Eipä tässä muuta, pähkinänkuoressa ehdotukset: Hankkiutukaa sanavarmennuksesta eroon, tai tehkää siitä ihmissilmälle näkyvä ja antakaa mahdollisuus viestien esikatseluun.
edit: näköjään tuo ylläpidon "hyväksytty" -leiman hakeminen on ihan yhtä satunnaista kuin sanavarmennuksen tarvitseminenkin, joten ota nyt tästä selvää.
Ei voi vieläkään muokata käyttäjänimeä??
Tähän ei varmaankaan ole tulossa muutosta?? No voisi sitä teoriassa käydä tekemässä uuden käyttäjän mutta silloin en näe noita + osiota.
En tiedä onko asia tullut vielä ilmi, mutta olisi kiva jos artikkeleissa/uutisissa voisi tuon kuvan vaihtaa klikkaamalla kuvaa (tuossa "kuvakarusellissa" siis). Tai että kuvan vasemmalle ja oikealle puolelle tulisi napit joista se vaihtuisi. Ehkä olen pieni pilkunviilaaja, mutta tuntuu välillä vaikealta alkaa pieniä kuvia klikkailemaan. Kun ei ole edes mitään selkeää rajaa kuvien välillä.
Samaa olen kaivannut myös minä. Ne on ne pienet jutut tärkeitä.
Asiaan. Päähäni pätkähti idea, koskien tuota blogiosiota. En tiedä suunnittelitteko tänne käyttäjien omaa blogiosuutta, mutta tuohon toimituksen blogiin voisin huolia joskus myös käyttäjien blogeja. Useinhan toimituksella on kiireitä lehden kanssa ja blogia ei yksinkertaisesti ehdi kukaan toimituksesta kirjoitella. Niin silloin tällöin voisitte heittää jotakuta aktiivista ja asiallista käyttäjää vaikka meilillä ja pyytää rustaamaan jotain blogin tynkää sinne. Käyttäjille omaa blogiosuutta olisi toki mukava lukea, mutta olisko siinä pointtia kun boardeilla saavat kaikkia avautua aiheesta kuin aiheesta? Täällä on kuitenkin monia käyttäjiä joilta lukisi joskus ihan mielellään blogintynkää, varsinkin jos kukaan toimituksesta ei sitä ehdi kirjoitella.
Kiitos ja anteeksi.
Paina F5 tai selaimen yläpalkin refresh-nappia. Turha tänne foorumeille on sellaista koodata, joka löytyy selaimista valmiiksi.
Kun on saanut yksityisviestin niin "Uusi" teksti lukee ennen itse henkiön kirjoittamaa tekstiä, ilman sulkuja tai mitää. Sen verta hönön näköstä että siihen vois vaikka sulut kiskasta eteen. :)
Se aloitusviestin muokkausmahdollisuus olisi kyllä tervetullut uudistus, kun loin hetki sitten aiheen ja olisi tarvetta hieman muokata ja jatkossa lisätä siihen jotain uutta.
Minun mielestä olisi tärkeää että Arvostelut-osiota muokattaisiin paremmaksi. Pitäisi pystyä ainakin rajaamaan arvostelut tietyn konsolin mukaan, se nyt ainakin ensimmäisenä pitäisi saada tuonne. Sekä arvostelut tietyltä laitteelta saisi järjestettyä aakkos-, paremmuusjärjestykseen, genren tai vuoden mukaan tarvittaessa.
Nykyisellään tuo ei ole käyttäjäystävällinen kun vertaa muiden sivustojen arvostelu-osioihin.
Yksi ominaisuus joka vanhoilla boardeilla oli saisi olla täälläkin, en vain tiedä onko se mahdollinen.
Eli kun maalasi pätkän tekstiä, ja klikkasi quotea, niin lainaukseen tuli vain se osa tekstistä jonka maalasi. Tällä hetkellä tulee koko tekstiseinä, josta on puhelimella vaivalloista lähteä poistamaan ylimääräisiä.
Isot quotet on perseestä.
Ehdottomasti kannatan vaikka en puhelimella täällä ole ollutkaan ja toisena josta on jo varmaan mainittukin on aloitusviestin muokkaus.
Arvuutteluttopikit, kuten tunnista peli, tunnista elokuva, jne. voisi puolestani kiinnittää foorumilohkon alkuun, ei tarvitsisi selailla missä se topikki nyt luurailee. Topikit ovat kuitenkin sellaisia jotka ovat useamman vuoden aktiivisia.
Vanhoilla foorumeilla nimenvaihto ei käsittääkseni ollut mahdollista. Voisiko nyt uusien boardien saavuttua mahdollistaa myös sen?
Miksi et vain tehnyt uutta tunnusta ja jättänyt vanhaa käyttämättä?
E: teretulemast vaan cfrankille.
Onko minkäänlaista mobiiliversiota saitista tulossa? Tällä hetkellä kun tämä sivusto on melko raskas kännyköille ja niiden yhteyksille. Olisi paljon mukavampi selailla boardejakin.
Näin jälkiviisaana se olisi ollut hyvä idea, mutta toisaalta en halua pitää missään kahta tunnusta.
Samaa mieltä. Joko android sovellus tai mobiiliversio sivusta olisi hyvä kun tämä normi sivu on melko hidas puhelimella.
Vin:illä hieno avatari :)
Saisiko tänne boardeille vieatilaskinta ja pelaaja scoren takas? Olisi edes jotain jolla voisi vertailla.