Näin jälkikäteen ajateltuna olen vain katkera sijoitukseeni firmassa. Voitte vain kuvitella miltä tuntuu jos on ollut ekat puoli vuotta kuljetuskeskuksen päivystäjänä (verrattavissa "toimistohuuhaahan"), joita tein ihan mielelläni ja meille oli oikeasti käyttöä siellä. Sitten tuleekin ilmotus että "Jaahas täältä vähennetään väkeä, sinä saat lähteä nyt Kolmanteen jääkärikomppaniaan", joka muutenkin on varuskuntamme raskaimpia paikkoja, plus paikan useimmat kapiaiset ovat kuvia ja aivokuolleita byrokraatikoita, niin motivaationi putosi pohjamutiin sitä myötä. Ei kauheasti huvittanut niillä päivärahoillani hakata päätä seinään siellä mestassa, vaan tein kuten muutkin kuskit ja sluibailin.
Jos ei nappaa armeija, niin miksi ihmiset luulevat että pitää valita vankilan ja sivarin väliltä? Jos on fiksu valitsee sen neljännen vaihtoehdon ja uskottelee kutsunnoissa haluavansa sen ensimmäisen.
Armeijasta on naurettavan helppo saada vapautus, jos ei halua mennä sinne elämäänsä tuhlaamaan ja toisten pellejen sätkynukeksi. Itse paiskisin töitä ajan jonka olisin siellä hukkaan heittänyt ja paiskin edelleen tyytyväisenä samoja hommia(kiitos vapautuksen). Eipä vaikuttanut omaan elämään tuo C-papereiden ansaitseminen mitenkään, kun ehkä korkeintaan positiivisesti.
Onnittelut vain kaikille palveluksen kunnialla suorittaneille, ja tänään kotiutuville.
Itse olen 6kk jääkäri kranaatinheitinkompaniasta ja erää 2/14 edustin. Noi Portablen heitot sluibailusta menee ainakin omissa korvissa täysin tj0-läpyläpy-läppä osastolle. Mutta täytyy kyllä mainita, että oikeen kovemman luokan vempulat, jotka ei oikeasti saanut yhtään mitään aikaan vitutti aivan helvetisti varsinkin siinä vaiheessa kun sellainen vempula osui omaan ryhmään, ja kaverin perseilystä seurasi jatkuvasti itselle enemmän hommaa. En voi väittää itse olleeni mikään terminaattori ja välillä tuli vempattuakin sellaisista syistä että isäm_maallisempi kaveri olisi varmasti palveluksessa pysynyt.
Itselläni todettiin vasta armeijassa rasitusastma, ja toinen isovarpaani hajosi heittimen kanssa painiessa. Nuo pari keissiä sai kyllä harkitsemaan leikin kesken jättämistä, mutta näin loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen että homman loppuun asti vein. Itsellä ainakin painoi vaakakupissa paljon yleinen arvostus armeijan käymisestä. En henkilökohtaisesti katso sivareita kieroon, mutta kylmä fakta on se että todella suuri osa ihmisistä katsoo. En sano että se olisi oikein, enkä tue moista ajattelutapaa, mutta mielestäni tuo on vain fakta joka kaikkien sivaria harkitsevien tulis sisäistää. Se on sitten ihan oma asia kuinka paljon välittää muiden mielipiteistä.
"Lyhyt" kysymys asepalveluksen lykkäämiseen liittyen:
Sattuuko kenelläkään olemaan kokemusta siitä, kuinka kauan lykkäyspapereita käsitellään? Itse laitoin neljä viikkoa sitten sunnuntaina paperit postissa menemään, mutta mitään ei tietenkään ole vielä kuulunut, tosin tämä ei juuri yllätä ottaen huomioon byrokratian hitauden (ja kenties Postin lakkoilun, tosin en tiedä, vaikuttaako se tähän). Ongelmananihan on, että en tiedä, onko kirje edes menny perille. Palveluksen kuuluisi alkaa tammikuussa 2016, joten hieman alkaa stressiä pukkaamaan, kun tulevaisuus ei näytäkään täysin varmalta, sillä jos saan liian myöhään tietää, että en pystykään siirtämään asepalvelusta, siviiliasioiden järjesteleminen saattaisi osoittautua haasteelliseksi.
Sinänsä ei haittaisi, vaikkei hakemus menisikään läpi, sitten laittaisin paperit siviilipalvelukseen (jonka todennäköisesti suoritan kumminkin armeijan sijaan, mutta varmahan en ole), ja yritän lykätä sitä opiskelujen ajaksi. Kai senkin pitäisi onnistua?
Mutta siis varsinainen kysymys onkin, kannattaako alkaa huolestua. Kannattaisiko ottaa yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla ja ihan vain kysyä, onko kyseinen kirje saapunut perille? Jos ei vielä seuraavienkaan viikkojen aikana kulu mitään, ainahan voin mennä fyysisesti aluetoimistolle ja kysellä siellä asioita. Kuulemma sieltä saa hyvinkin lyhyellä varoitusajalla lykkäystä.
Näin jälkikäteen ajateltuna olen vain katkera sijoitukseeni firmassa. Voitte vain kuvitella miltä tuntuu jos on ollut ekat puoli vuotta kuljetuskeskuksen päivystäjänä (verrattavissa "toimistohuuhaahan"), joita tein ihan mielelläni ja meille oli oikeasti käyttöä siellä. Sitten tuleekin ilmotus että "Jaahas täältä vähennetään väkeä, sinä saat lähteä nyt Kolmanteen jääkärikomppaniaan", joka muutenkin on varuskuntamme raskaimpia paikkoja, plus paikan useimmat kapiaiset ovat kuvia ja aivokuolleita byrokraatikoita, niin motivaationi putosi pohjamutiin sitä myötä. Ei kauheasti huvittanut niillä päivärahoillani hakata päätä seinään siellä mestassa, vaan tein kuten muutkin kuskit ja sluibailin.
Jos ei nappaa armeija, niin miksi ihmiset luulevat että pitää valita vankilan ja sivarin väliltä? Jos on fiksu valitsee sen neljännen vaihtoehdon ja uskottelee kutsunnoissa haluavansa sen ensimmäisen.
Armeijasta on naurettavan helppo saada vapautus, jos ei halua mennä sinne elämäänsä tuhlaamaan ja toisten pellejen sätkynukeksi. Itse paiskisin töitä ajan jonka olisin siellä hukkaan heittänyt ja paiskin edelleen tyytyväisenä samoja hommia(kiitos vapautuksen). Eipä vaikuttanut omaan elämään tuo C-papereiden ansaitseminen mitenkään, kun ehkä korkeintaan positiivisesti.
Onnittelut vain kaikille palveluksen kunnialla suorittaneille, ja tänään kotiutuville.
Itse olen 6kk jääkäri kranaatinheitinkompaniasta ja erää 2/14 edustin. Noi Portablen heitot sluibailusta menee ainakin omissa korvissa täysin tj0-läpyläpy-läppä osastolle. Mutta täytyy kyllä mainita, että oikeen kovemman luokan vempulat, jotka ei oikeasti saanut yhtään mitään aikaan vitutti aivan helvetisti varsinkin siinä vaiheessa kun sellainen vempula osui omaan ryhmään, ja kaverin perseilystä seurasi jatkuvasti itselle enemmän hommaa. En voi väittää itse olleeni mikään terminaattori ja välillä tuli vempattuakin sellaisista syistä että isäm_maallisempi kaveri olisi varmasti palveluksessa pysynyt.
Itselläni todettiin vasta armeijassa rasitusastma, ja toinen isovarpaani hajosi heittimen kanssa painiessa. Nuo pari keissiä sai kyllä harkitsemaan leikin kesken jättämistä, mutta näin loppujen lopuksi olen ihan tyytyväinen että homman loppuun asti vein. Itsellä ainakin painoi vaakakupissa paljon yleinen arvostus armeijan käymisestä. En henkilökohtaisesti katso sivareita kieroon, mutta kylmä fakta on se että todella suuri osa ihmisistä katsoo. En sano että se olisi oikein, enkä tue moista ajattelutapaa, mutta mielestäni tuo on vain fakta joka kaikkien sivaria harkitsevien tulis sisäistää. Se on sitten ihan oma asia kuinka paljon välittää muiden mielipiteistä.
"Lyhyt" kysymys asepalveluksen lykkäämiseen liittyen:
Sattuuko kenelläkään olemaan kokemusta siitä, kuinka kauan lykkäyspapereita käsitellään? Itse laitoin neljä viikkoa sitten sunnuntaina paperit postissa menemään, mutta mitään ei tietenkään ole vielä kuulunut, tosin tämä ei juuri yllätä ottaen huomioon byrokratian hitauden (ja kenties Postin lakkoilun, tosin en tiedä, vaikuttaako se tähän). Ongelmananihan on, että en tiedä, onko kirje edes menny perille. Palveluksen kuuluisi alkaa tammikuussa 2016, joten hieman alkaa stressiä pukkaamaan, kun tulevaisuus ei näytäkään täysin varmalta, sillä jos saan liian myöhään tietää, että en pystykään siirtämään asepalvelusta, siviiliasioiden järjesteleminen saattaisi osoittautua haasteelliseksi.
Sinänsä ei haittaisi, vaikkei hakemus menisikään läpi, sitten laittaisin paperit siviilipalvelukseen (jonka todennäköisesti suoritan kumminkin armeijan sijaan, mutta varmahan en ole), ja yritän lykätä sitä opiskelujen ajaksi. Kai senkin pitäisi onnistua?
Mutta siis varsinainen kysymys onkin, kannattaako alkaa huolestua. Kannattaisiko ottaa yhteyttä puhelimella tai sähköpostilla ja ihan vain kysyä, onko kyseinen kirje saapunut perille? Jos ei vielä seuraavienkaan viikkojen aikana kulu mitään, ainahan voin mennä fyysisesti aluetoimistolle ja kysellä siellä asioita. Kuulemma sieltä saa hyvinkin lyhyellä varoitusajalla lykkäystä.
Kannattaa soittaa ja kysyä. Sillä tavalla saa parhaiten varmuuden.
Kannattaa ehkä katsoa noita viestien lähetysaikoja: kysytty marraskuussa ja tammikuussa oli meno. Neuvosi tuskin on enää kauhean ajankohtainen.