Ohjaaja George Lucasia syytetään usein Tähtien sota -elokuvien liiasta peukaloinnista. George-setä on voinut kyllä tehdä hallaa tuoteperheelleen, mutta se ei ole mitään verrattuna siihen, mitä Sega on tehnyt ykkösmaskotilleen.
Viime vuosina sarjaa luotsannut Sonic Team on terästäytynyt – viime vuonna Wiille julkaistu Sonic Colors on kekseliäs ja samalla perinteitä kunnioittava vauhtiseikkailu. Se ei kuitenkaan tuonut takaisin sarjan vanhoja faneja, niitä, jotka muistelevat kaiholla Megadrive-aikoja. Nostalgian nälkäisiä naavapartoja varten luotiin Sonic Generations, joka kuroo umpeen fanisukupolvien välisen kuilun.
Parhaat palat
Olen vannoutunut Sonic-fani, mutta uskon, että kuka tahansa Sonic-pelin hankkiva odottaa saavansa sujuvaa vauhtia ja vaarallisia tilanteita – ei tusinaa rasittavaa sivuhahmoa, vaivaannuttavia juonikuvioita, miekkoja eikä varsinkaan ihmissusia.
Vihdoin myös Sega ymmärtää odotukset. Sonic on juhlimassa 20-vuotissynttäreitä ystäviensä kanssa, kun erikoinen madonreikä aukeaa ja tempaisee kaikki muut ajan tuolle puolen. Etsiessään ystäviään Sonic tapaa nuoremman itsensä, niin sanotun klassisen Sonicin, joka ei ilahduttavasti hiisku sanaakaan. Ääninäyttely on hyvää keskitasoa, mutta jos ei siedä englantia, puhekieleksi saa esimerkiksi japanin.
Kenttiä on yhteensä yhdeksän, joista jokainen jakautuu kahteen osaan. Ensimmäinen on klassisen Sonicin kaksiulotteinen versio, toinen modernin Sonicin kolmiulotteinen. Muilla hahmoilla ei pelata. Tosiasiassa jaottelu ei ole aivan näin tiukka, sillä klassikkoversiossa hyödynnetään kolmiulotteisuutta ja moderni Sonic viettää pitkiä pätkiä kaksiulotteisena.
Sonic Generations on kuin bändin Greatest Hits -albumi. Kenttiä on Sonicin historian kolmelta kaudelta: Megadrivelta, Dreamcastilta ja niin kutsutulta modernilta ajalta. Jokaisella on toki omat suosikkinsa, mutta Sega on osannut valita erinomaisen kattauksen, jossa on jokaiselle jotakin. En halua mainita kaikkia kenttiä, sillä niiden avaaminen on tärkeä osa Generationsin lumoa.
Kaksi puolta
Kenttiin hypätään erittäin tyylikkäästä valikosta. Varsinainen seikkailu alkaa mistäpä muualtakaan kuin vanhasta suosikista Green Hill Zonesta, joka näyttää värikkäämmältä ja elävämmältä kuin koskaan. Generations on erittäin kaunis – aurinko paistaa, palmut huojuvat tuulessa ja vesiputous kimaltelee taustalla. Kenttien ulkoasu on luotu esikuvilleen uskollisesti pienintä yksityiskohtaa myöten, mutta tämän päivän standardeilla. Teräväpiirtotarkkuus ja uusittu kenttäsuunnittelu takaavat sen, että Generations ei tunnu halvalta uudelleenlämmittelyltä.
Sonic juoksee hengästyttävällä vauhdilla yli mäkien ja läpi korkkiruuvien. Taustalla soivat klassikkokappaleiden erinomaiset uudelleentulkinnat. Klassisen Sonicin ohjattavuus muistuttaa niin paljon Megadrive-ajan pelejä, että se ei voi kuin toimia. Kuin unelma. Kentät on suunniteltu taidolla – nopeita hetkiä jaksottavat hitaammat tasohyppelykohdat vailla minkäänlaista nikottelua. Sitä en muistanut, että pyöreäposkinen pikku-Sonic on näin söpö.
Moderni Sonic herätti ennakkoon pelkoa, sillä Sonic Team on epäonnistunut kolmiulotteisuudessa jo useamman kerran. Pelko pois. Vihdoin modernissa Sonicissa on massaa ja pitoa, eikä liikkuminen tunnu leijumiselta. Hypyt ja jopa kamera toimivat niin kuin odottaisi.
Moderni Sonic osaa useita temppuja, kuten ketjuttaa hyökkäyksiä, minkä ansiosta vaikkapa rotkon voi ylittää pomppimalla vihollisesta toiseen. Nyt se toimii oikein. Joku Sonic Teamilla on pelannut autopelejä, sillä Sonic käyttää eräänlaista nitroa, jota kasvatetaan sormuksia keräämällä. Pitämällä nappia painettuna sininen siili juoksee kuin tuulispää, mutta ei hätää: Sonic pyörii mutkat sivuluisussa kuin kartingpelissä konsanaan.
Pienestä se on kiinni
Yksi asia nostaa Sonic Generationsin sarjan historian parhaimmistoon. Pelasi kummalla Sonicilla tahansa, meno on sujuvaa ja nautinnollista. Huonosta pelattavuudesta johtuvia äkkikuolemia ei tule, vaan jokaisesta virheestä voi syyttää vain itseään. Tämä voi kuulostaa pikkuseikalta, mutta vinhaa vauhtia etenevässä Sonic-pelissä tarkka ohjaus on kaikkein tärkein asia.
Muutaman kerran aloin pelatessa spontaanisti hymyillä. Sellaista ei tapahdu usein minkään pelin parissa. Generations muistuttaa erinomaisesti siitä, mikä on nostanut Sonicin pelimaailman tähtitaivaalle. Pelatessa tulee hyvä olo – on hauskaa vaihdella klassisen ja modernin Sonicin välillä.
Erityisiä punaisia sormuksia keräämällä voi avata luonnostaidetta ja musiikkia vuosien varrelta. Mikä parasta, minkä tahansa kappaleen voi laittaa soimaan minkä tahansa kentän taustalle. Jäin vain kaipaamaan lisämateriaaliksi videoita, kuten Segan hauskoja japanilaisia pelimainoksia.
Isältä pojalle
Kun kaikki muu on kunnossa, enää homman voi pilata vain liian lyhyt kesto, sillä eiväthän klassiset Sonic-kentät kestä kuin muutaman minuutin. Tekijät ovat tainneet pohtia samaa. Mukana on haastetehtäviä, joissa mitataan nopeutta, sormuksien keruuta ja autetaan miestä mäessä. Ne eivät ole pakkopullaa, vaan hauska lisämauste. Muistatteko Sonic-pelien kentän lopun kyltin, joka pomppii ylös ja alas? Eräs haaste on pompottaa kyseinen kyltti kentän läpi maaliin. Yksinkertaista, mutta kekseliästä.
Generationsin kentät ovat esikuviaan laajempia, joten kentän läpäisy vie noin viisi minuuttia. Jokaisesta kentästä on myös vaikeampi versio. Sonic kerää perinteiseen tapaan kaaossmaragdeja, ja vastassa on vanhoja arkkivihollisia, kuten Metal Sonic. Hurautin pelin läpi kahdeksassa tunnissa, eikä siihen kuulunut juurikaan haastetehtäviä.
Sonic Generations on sarjan paras peli sitten Sonic Adventuren. Kyllä, parempi kuin Sonic Colors. Generations tuntuu tuoreelta, vaikka se tavallaan koostuu vanhoista kentistä. Huhujen mukaan Casino Night tulee vielä ladattavaksi.
Generationsin kaltaista peliä sarjan fanit ovat odottaneet pitkään. Se on vanhoille faneille, se on uusille faneille. Se on kaikille. Tältä Sonic tuntuisi, jos pelisarja alkaisi tänä päivänä – se on nopea, sujuva ja komea, aivan kuin silloin kaksikymmentä vuotta sitten. Joten jos et vielä ole fani, tässä on syy miksi sinun pitäisi olla. Sonic on palannut.
Kommentit
loistava
Mahtava peli. Ite olisin kyl kaivannu rutkasti parempaa juonta.
Tää tulee nyt hieman myöhässä mutta ostin vasta pelin ja olen hyvin pettynyt! En voi ymmärtää miksi tätä on hehkutettu niin paljon. Ohjaustuntuma on karsea ja äkkikuolemia nimenomaan tulee jatkuvalla syötöllä! Tällä ei ole mitään tekemistä Megadriven Sonicien kanssa vaan on ihan samaa jöötiä kuin mitä tämä pelisarja on ollut jo kohta 20 vuotta.
Mukavan haastava pläjäys, näyttää hyvältä ja on kiva pelata. Tätä lisää!