11 vuotta sitten hylätty kohupeli Six Days in Fallujah elää taas – taustalla Halo- ja Destiny-konkareita

Pelin olisi määrä saapua konsoleille ja pc:lle vielä tänä vuonna.

11.2.2021 15:31

Oikean elämän tapahtumiin perustuva taktinen räiskintäpeli Six Days in Fallujah on taas työn alla. Yli 11 vuotta sitten hylätyn projektin on paljastanut uudelleen pelitalo Victura yhteistyössä entisistä Bungie-kehittäjistä koostuvan Highwire Gamesin kanssa.

Alkuperäiseen hankkeen tavoin Six Days in Fallujah’n luvataan pyrkivän realistiseen näkemykseen vuonna 2004 Irakin sodan aikaan tapahtuneesta Fallujan toisesta taistelusta, jonka on katsottu olleen yksi Yhdysvaltain armeijan verisimmistä operaatioista sitten Vietnamin sodan. Pelin on käytetty apuna niin paikalla olleiden sotilaiden kuin siviilien kertomuksia. Highwiren ja Victuran kerrotaan myös viettäneen viimeiset kolme vuotta rakentaen peliä varten uniikkia teknologiaa ja mekaniikkoja, joka voisi tuoda pelaajat ”lähemmäksi modernin sodankäynnin epävarmuuksia ja taktiikoita kuin yksikään muu peli”.

Six Day in Fallujah oli alkujaan amerikkalaisella Atomic Gamesilla työn alla ollut peli, jonka Konamin oli määrä julkaista. Japanilaisyhtiö ilmoitti kuitenkin huhtikuussa 2009 pudottavansa hankkeen sen herättämän negatiivisen julkisuuden johdosta. Vielä tuoreessa muistissa olleiden ja monesti vielä kritisoitujen tapahtumien kuvailu sekä mahdollinen glorifiointi videopelissä kun ei herättänyt suurta suosiota varsinkaan Britanniassa ja Amerikassa.

Julkaisija Victuran on perustanut sattumoisin Atomic Gamesin entinen toimitusjohtaja Peter Tamte. Highwire Games on vuorostaan niittänyt itsenäisenä studiona mainetta virtuaalitodellisuuspeli Golemilla. Sen riveissä vaikuttavat esimerkiksi Halo– ja Destiny-pelien suunnittelupuolella vaikuttanut Jaime Griesemer sekä Bungien säveltäjäkonkari Marty O’Donnell.

Six Days in Fallujah olisi tarkoitus julkaista vielä tänä vuonna ”konsoleille” ja pc:lle.

Lähde: Six Days in Fallujah (kotisivu)

Lisää luettavaa