20 minuutin pulahdus tulevaan Nintendo-roolipeliin – Xenoblade Chronicles 3 sai oman Direct-esittelynsä

30 euron Expansion Pass paljastui samalla.

22.6.2022 16:38

Xenoblade Chronicles 3:een on saatu laajamittainen silmäys Nintendon pelille omistaman noin 20 minuuttia pitkän Direct-lähetyksen myötä. Lähetys kävi yleismääräisesti läpi ensi kuussa ilmestyvän roolipelin pääpilareita aina sen astelemasta hahmoihin ja taistelemiseen.

Alkuun pohjustusta annetaan pelin maailmalle ja sen kahdelle sodassa olevalle suurvaltiolle, jonka riveistä pelin kuudesta hahmosta koostuva päähenkilökaarti lopulta rakentuu. Mitä tulee varsinaisen pelaamiseen, käydään erityisesti toiminnan suhteen läpi yksityiskohtia aina perinteisten hyökkäyksen tekemisestä sankareiden hahmoluokkien hallintaan, vierailevien aputaistelijoiden käyttöön sekä Ouroboros-muodonmuutoksen hyödyntämiseen.

Lopuksi Nintendo vahvistaa, että Xenoblade Chronicles 3:een on tulossa myyntiin vielä myös oma Expansion Pass -kausikortti. Sen siivittämänä peliin olisi määrä julkaista myöhempänä ajankohtana lisäsisältönä niin uusia taisteluhaasteita, taisteluissa käytettäviä lisähahmoja sekä lopulta myös kokonaan uusi tarinaskenaariolaajennus. Näistä jälkimmäisen on määrä saada julkaisunsa vuoden 2023 loppuun mennessä.

Hintaa Expansion Passille kertyy 30 euroa.

Kokonaisuudessaan lähetyksen tallenne on katsottavissa ohesta. Julkaisun japanilaiskehittäjä Monolith Softin tekemä Xenoblade Chronicles 3 saa Switchillä 29. heinäkuuta.

Lisää luettavaa