30-vuotias japanilainen strategiasarja palaa länteen tänä vuonna

Koei Tecmon vanhimpien pelisarjojen joukkoon lukeutuva Nobunaga's Ambition palaa länteen tänä vuonna PlayStation- ja pc-pelaajien käsiin.

18.5.2015 20:20

80-luvulle asti juurensa ylettävän Nobunaga’s Ambition -strategiasarjan uusin osa on saapumassa länteen. Euroopassa lisänimeä Sphere of Influence kantava peli on määrä julkaista niin PlayStation 4:lle, PlayStation 3:lle kuin pc:llekin syyskuun 4. päivä.

Japanissa alkujaan vuoden 2013 lopulla julkaistu peli sijoittaa tapahtumansa 1400-1500-luvun Japaniin, jossa tarkoituksena olisi kerätä menestystä lääninherran asemassa. Tämä vaatii muun muassa sotimisen jalon taidon oppimista ja näin ollen myös oman armeijansa hallintaa, mutta yhtälailla tärkeää on myös diplomatian harrastaminen sekä hallitsemiensa alueiden taloudellisen terveyden varmistaminen.

Sphere of Influence tuodaan PlayStation 4:lle fyysisessä kuosissa, kun taas muilla alustoilla tyytyä saa näillä näkymin vain latausversioon. Peliä pitäisi päästä pelaamaan sekä englanniksi että japaniksi.

Lähde: Koei Tecmo

Lisää luettavaa