3,3 miljoonaa / Uutiset / pelaaja.fi

3,3 miljoonaa

9.05.2006 // Kirjoittanut: harro_pelaaja
6

Microsoft on vahvistanut tiedon, jonka mukaan yhtiö toimittanut jälleenmyyjille 3,3 miljoonaa Xbox 360 -konsolia, ja on näin ollen lähestymässä maailmanlaajuista myyntitavoitettaan.

Tavoite näytti aikaisemmin vaikealta saavuttaa, sillä Microsoftilla on ollut ongelmia komponenttipulan takia.

Microsoftin alkuperäinen tavoite oli myydä kuusi miljoonaa konsolia tilikauden loppuun mennessä, mutta lukua on tarkistettu muutamaan otteeseen. Tällä hetkellä yhtiö puhuu noin 4,5—5 miljoonan konsolin tavoitteesta. Se tarkoittaa käytännössä, että Microsoftin pitäisi liikuttaa vielä noin 1,7 miljoonaa konsolia muutamassa kuukaudessa.

Urakka vaikuttaa melkoiselta, etenkin kun muut laitevalmistajat valmistautuvat hyökkäämään samoille next-gen-apajille.

Sonyn kulmauksesta kuuluu uhoa, jonka mukaan PlayStation 3:n tavoite on kuusi miljoonaa myytyä yksikköä vuoden 2007 maaliskuuhun mennessä. Kun ottaa huomioon kahden PS3-version lähtöhinnan, työtä riittää.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän maestro_opa kuva
maestro_opa

Aikamoinen urakka on molemmilla firmoilla edessä. Epäilen että molemmat jää täyttämättä.

Käyttäjän feldon kuva
feldon

Amerikassa kaikki on isoa, kuten Xbox. Ja markkinamiesten lupaukset.

Käyttäjän Rocky_Balboa kuva
Rocky_Balboa

Ehkäpä näiden uusien paljastusten (lue: PS3 maksaa 600 dollaria) valossa nämä lupaukset käyvätkin toteen. Mene ja tiedä.

Käyttäjän feldon kuva
feldon

Paha sanoa. Se nyt on kuitenkin selvää, että ainakin Jenkeissä PS3:lla on täysi työ ohittaa XO:ta.

Käyttäjän Fraeon kuva
Fraeon

Sekin tosin riippuu julkaisusta. Jos Sony ryssii PS3:n julkaisun Microsoftin tavoin niin sitten työ on sitäkin rankempi.

Käyttäjän Wiii kuva
Wiii

Wiin valmistus käy nopeasti ja vaivatta. Eli Wiitä pukkaa hihnalta supernopeasti, eikä tarvita kalliita sinilaser-ledejä etc.

X360 myy ihan ok. Silti varmaankin Wiit tullaan repimään käsistä. Varsinkin kun pelaajien keski-ikä lähentelee 12.v. Ja kuinka moni 12.v pystyy ostamaan PS3:n...... No osa, mutta Wiillä kyllä pirun hyvä taktiikka. Tsemppiä myös X360:lle, toivottavasti tavoite tulee täyteen! :P

Nostoja