3DS rikkoo edelleen miljoonarajapyykkejä

3DS:n myynnit ovat jääneet kenties selvästi edeltäjänsä varjoon, mutta se ei tee laitteesta siltikään mitään pientä tekijää.

15.6.2016 13:15

Aiemmin alkuvuodesta viiden vuoden ikään yltänyttä 3DS-konsolia liikkuu maailmalla yhteensä nyt yli 60 miljoonan kappaleen edestä, Nintendo on vahvistanut.

Lukemaan on laskettu mukaan kaikkien 3DS-mallien toimitukset aina 2DS:ää ja New 3DS -konsoleita myöten. Aiemmin maaliskuun lopulla tiedossa oli, että lukema pyöri vielä 58,5 miljoonan tienoilla.

3DS:n menekki ei ole ollut yhtään hassumpi, kun huomioon ottaa varsinkin sen heikon startin, joka pakotti Nintendon aikoinaan leikkaamaan laitteen hintaa hyvinkin nopealla aikataululla. Edeltäjäänsä DS:ään nähden 3DS on kuitenkin selvästi jäänyt jälkeen. Maailman kaikkien aikojen myydyimmän käsikonsolin titteliä hallussa pitävää konsolia on saatu toimitettua maailmaan Nintendon toimesta nimittäin reilut 154 miljoonaa kappaletta.

Myös Game Boy Advance kulkee menestyksellään vielä 3DS:n edellä hieman reilulla 20 miljoonalla konsolilla.

3DS:n elämä ei ole vielä toki ohi. Vasta hiljattain konsoli sai esimerkiksi uuden Kirby-pelin ja myöhemmin marraskuussa Pokémon Sun ja Moon ovat valloittamassa myös alustan. Pokémon-peleiltä erityisesti onkin lupa odottaa vielä suuria, sillä parhaillaan nimenomaan juuri Pokémon X ja Y pitävät yhdessä hallussaan 3DS:n myydyimmän pelin titteliä.

Lähde: Eurogamer, NeoGAF

Lisää luettavaa