Äärimmäisen brittiläinen Sir, You Are Being Hunted jakeluun ensi viikolla / Uutiset / pelaaja.fi

Äärimmäisen brittiläinen Sir, You Are Being Hunted jakeluun ensi viikolla

12.08.2013 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
1

Ihmiskunnan lienee syytä varoa, sillä Sir, You Are Being Hunted on saapumassa myyntiin pian. Pelin voi löytää sekä Steamista että Humble Storesta elokuun 19. päivä, jolloin jakelussa nähdään sen keskeneräinen alfaversio. Noin 20 euroa maksavan kokonaisuuden ostajat saavat toki myös kaikki pelin päivitykset ilmaiseksi, kunhan niitä vain saadaan julkaistuksi.

Kickstarterin avulla viime vuonna rahoitettua Sir, You Are Being Huntedia työstää pieni brittiläinen Big Robot -studio. Kehittäjien alkuperä paistaakin pelistä läpi tavattomalla tarmolla, sillä kyseessä on hyvin brittiläisissä maisemissa tapahtuva selviytymisseikkailu, jossa pelaajaa jahtaavat muun muassa haulikoilla, silintereillä ja piipuilla varustautuneet robotit.

Selviytyäkseen karussa satunnaisesti rakentuvassa avoimessa maailmassa pelaajien on tietysti hiippailtava taktisesti pusikoissa, minkä ohella ympäristöistä on lisäksi syytä haalia talteen monenlaisia varusteita, kuten aseita, teetä ja marmeladia. Ympäri maailmaa on myös ripoteltu useita mysteerisen koneiston osia, jotka yhteen kokoamalla pelaajien pitäisi päästä pois karusta robottien täyttämästä ulottuvuudesta.

Windowsin ohella Sir, You Are Being Huntedia työstetään myös OS X:lle ja Linuxille.

Lähde: Rock Paper Shotgun

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän zappah kuva
zappah

Mielenkiintoisen oloinen kyllä, voisi seurailla mitä tästä tulee.