Aasian jo valloittanut massiiviroolipeli Blade & Soul iskee länteen heti alkuvuodesta / Uutiset / pelaaja.fi

Aasian jo valloittanut massiiviroolipeli Blade & Soul iskee länteen heti alkuvuodesta

20.11.2015 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
0

Kotimaassaan Koreassa jo kolmisen vuoden ajan villinnyt massiiviroolipeli Blade & Soul saapuu länteen vihdoin 19. tammikuuta, pelin julkaisija NCSoft on saanut vahvistettua. Julkaisupäivä koskee niin Pohjois-Amerikkaa kuin Eurooppaakin, joista molemmilla mantereilla peli aukeaa pelattavaksi noin kello seitsemältä aamulla Suomen aikaan.

Julkaisussaan Blade & Soul tarjoaa lännessä koettavaksi seitsemän erilaista hahmoluokkaa tasokatolla 45 varustettuna. Luvassa on myös sellaiset kolmisenkymmentä luolastoa koluttavaksi, kuten myös pääsy pelin kilpailulliseen 1v1-areenaan. Lisää sisältöä peliin saadaan tietysti erinäisillä päivityksillä, joita NCSoft lupaa julkaista säännölliseen tahtiin.

Alkuperäisten aasialaisten versiodensa tapaan myös länsimaihin saatava versio Blade & Soulista on ilmaiseksi pelattavissa oleva kokemus. Peliä on mahdollista tukea kuitenkin mikromaksuin, ja vielä näin ennen julkaisua pelistä myydään innokkaimille myös erikoiseduilla kyllästettyjä tukipaketteja, jotka tarjoavat muun muassa mahdollisuuden päästä pelaamaan peliä jo 15. tammikuuta.

Lähd: Blade & Soul (kotisivu)

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Nostoja