Activision Blizzard joutui Yhdysvaltain arvopaperikomission tutkinnan kohteeksi

Activision Blizzardin työpaikkasyrjintätapaus poiki liittovaltion tutkinnan Yhdysvalloissa.

21.9.2021 08:41

Activision Blizzard on joutunut Yhdysvaltain arvopaperikomissio SEC:n tutkinnan kohteeksi.

The Wall Street Journal kertoo Yhdysvaltain rahoitusmarkkinoita valvovan SEC:n aloittaneen tutkinnan Activision Blizzardin seksuaalista häirintää ja työpaikkasyrjintää koskevassa tapauksessa. Tutkinnassa yhtiötä on pyydetty toimittamaan johtokunnan kokousmuistiot vuodesta 2019 saakka sekä kuutta sen entistä työntekijää koskevat asiakirjat ja erosopimukset.

Lisäksi yhtiön toimitusjohtaja Bobby Kotick sekä muita yhtiön johtajia on haastettu komission kuulemiseen. Activision Blizzardia vaaditaan myös toimittamaan tutkintaa varten Kotickin ja muiden yhtiön johtajien välistä valituksia koskevaa viestintää.

SEC ei ole kommentoinut asiaa julkisesti tai vahvistanut tutkinnan olevan käynnissä. Activision Blizzardin edustaja sen sijaan kertoo tutkinnan olevan käynnissä ja yhtiön tekevän yhteistyötä komission kanssa.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa