Activision Blizzard teki historiansa parhaan tuloksen – potkii silti pihalle lähes 800 henkeä

Huhut osuivat todeksi. Activision Blizzard irtisanoo lähemmäs 800 henkeä ennätyksellisesti vuodesta huolimatta.

13.2.2019 00:07

Activision Blizzard on vahvistanut tuloksensa tilikaudelta 2018. Yhtiön liikevaihto ylsi koko vuonna 7,5 miljardiin dollariin, mistä se teki nettovoittoa 1,8 miljardia dollaria.

Sijoittapuhelussaan yhtiön toimitusjohtaja Bobby Kotick hehkuttikin heti alkuun, kuinka kyseessä on ollut kaikkien aikojen paras tulos Activision Blizzardin historiassa. Vertailuna mainittakoon, että vuonna sen 2017 liikevaihto oli 7,02 miljardia ja voitot 273 miljoonaa.

Kuten kuitenkin jo ennalta kovasti huhuiltiin, ei ennätysvuosi ole ollut juhlan paikka monille Activision Blizzardin työntekijöille. Yhtiö on ilmoittanut potkivansa pihalle kahdeksan prosenttia työväestään, mikä kattaa noin 770 henkeä läpi Activisionin, Blizzardin ja Kingin.

Activision on kuvaillut, että ennätyksellisestä vuodesta huolimatta se ei saavuttanut vielä ”täyttä potentiaaliaan”.

Kotaku-sivuston kuulemien tietojen mukaan potkut saaneet työntekijät eivät saaneet minkäänlaista virallista sanaa kuin vain muutaman hetken ennen niiden julkista vahvistusta. Epätietoisuus näkyi yhden lähteen mukaan Blizzardilla ennen potkujen vahvistusta tunteiden purskahduksina, kuten itkuna ja halauksina.

Activisionin mukaan potkut keskittyvät leikkaamaan johdon kuluja, pelinkehityksen ulkopuolisia kustannuksia ja hankkeita, jotka eivät ole vastanneet sen odotuksia. Kääntöpuolena se sentään ilmottaa kasvattavansa vuonna 2019 kehityspanostaan isoihin pelisarjoihinsa ja hankkivansa 20 prosenttia enemmän kehittäjiä työskentelemään Call of Dutyn, Candy Crushin, Overwatchin, Warcraftin ja Diablon kaltaisten pelien kanssa.

Kirjeessään työntekijöille Blizzardin johtaja J. Allen Brack on luvannut oman firmansa irtisanotuille ”kattavan eropaketin”.

Uutta isoa peliä esimerkiksi Blizzardila ei kannata kuitenkaan ensi vuonna odottaa. Activision Blizzard on myöntänyt sen jo suoraan ja antanut näin selvästi pienemmän myyntiodotuksen Blizzardin pelimyynneille tämän vuoden osalta.

Kokonaisuudessaan vuodelle 2019 Activision Blizzard ennustaa vain 6,03 miljardin dollarin liikevaihtoa.

Lähde: Activision Blizzard, Kotaku, Daniel Ahmad (Twitter)

Lisää luettavaa