Activision Blizzard teki yli puolet liikevaihdostaan mikromaksuilla – 4 miljardia dollaria vuonna 2017

Mikromaksut ovat osoittautuneet tolkuttoman tuottoisaksi pelijätti Activision Blizzardille.

10.2.2018 07:46

Peliyhtiö Activision Blizzard tahkosi viime vuonna puolet liikevaihdostaan mikromaksujen avulla.

Activision Blizzardin tuorein tulosjulkistus kertoo yhtiön tehneen viime vuoden aikana yli neljän miljardin dollarin myynnit mikromaksuilla. Neljän miljardin dollarin lukemaan sisältyvät pelien sisäiset ostot sekä lisäsisältöjen ja loottilaatikoiden myynnit. Noin puolet kyseisestä luvusta on tosin peräisin mobiilijulkaisija Kingiltä, jonka Activision hankki vuonna 2016. King julkaisee mm. suosittuja Candy Crush -pelejä.

Kokonaisuudessaan Activision teki viime kalenterivuonna hieman yli 7 miljardin dollarin liikevaihdon. Edellisvuoteen verrattuna liikevaihto kasvoi n. 6 prosenttia. Yhtiön tulos ennen veroja oli kuitenkin suurin piirtein samalla tasolla n. 1,1 miljardissa dollarissa.

Lähde: Activision Blizzard

Lisää luettavaa