Activisionin kuluttajatuoteryhmävastaava Tim Kilpin on paljastanut yhtiönsä olevan ”erittäin kiinnostunut” tuottamaan tulevaisuudessa Overwatchin myös valkokankaalle.

– Nämä pelisarjat sijoittuvat useille alustoille, joten niitä ei ohjaa ainoastaan pelit, vaan myös lineaariset sisällöt [kuten elokuvat ja televisiosarjat] ja e-urheilu, jotka kasvattavat yleisöä ja mahdollisuuksia. Kun kaikki nämä kasaa yhteen, niin puhumme pelisarjoista, joille ei ole juuri vastinetta, Kilpin kertoo.

Activisionilla on jo kehitteillä Call of Duty -pelisarjaan pohjautuva elokuva, jonka yhtiö julkisti aiemmin tänä vuonna. Yhtiö on vienyt myös suositun Skylanders-sarjan televisioon, Skylanders Academylla, joka saa Netflixissä kolmannen tuotantokaudensa syksyllä 2018.

Blizzard on puolestaan julkaissut jo useita Overwatch-aiheisia lyhytanimaatioita, joilla studio esittelee tarkemmin pelin rikasta hahmogalleriaa ja pelimaailman taustoja. Aiheiden laajentaminen kokonaisiksi elokuviksi on siis tulevaisuudessa mahdollista.

Aiemmin Disneyllä elokuvasarjojen valvonnasta vastannut Kilpin hoitaa samaa tehtävää nyt Activisionilla, jossa hänen työnään on niin ikään viedä julkaisijan pelisarjat osaksi laajempaa mediakokonaisuutta. Hän kuitenkin tiedostaa riskit eri formaattien välillä:

– Aina kun otat näin tarinarikkaan sarjan [kuin Call of Duty] ja laajennat sen uusiin formaatteihin, joudut olemaan erityisen varovainen. Joten jos käsikirjoitus tai tarina ei toimi, niin emme aio tehdä sitä. Kyse ei ole siitä, että joku vain haluaisi väkisin tehdä elokuvan. Ajatusmaailmamme on se, että jos se pystytään tekemään hyvin, niin sillä on mahdollisuutta laajentaa käyttäjäkuntaamme pelien perinteisiä perustuksia laajemmaksi.

Activisionin kiinnostuksesta huolimatta Overwatch-elokuvaa ei ole julkistettu, mutta yhtiöllä on selkeästi suunnitelmia harkita potentiaalista valkokangassovitusta.

Lähde: MCV

Lisää luettavaa