Activision teki jättimäiset miljardikaupat Candy Crush -mobiilihitin kehittäjästä

Julkaisijatitaani Activison Blizzard vain kasvaa kasvamistaan.

3.11.2015 09:31

Julkaisijatitaani Activision Blizzard kasvaa kasvamistaan.

Activision on juuri ilmoittanut sopineensa 5,9 miljardin dollarin eli reilun 5,35 miljardin euron kaupoista Candy Crush -kehittäjä Kingin kanssa. Jättihankintaa ei ole vielä lyöty täysin lukkoon, sillä sen on selvittävä virallisista kuvioista myös Kingin kotikonnuilla Irlannissa, mutta Activision toivoo prosessin tulevan päätökseensä ensi kevään aikana. King tulee tulevaisuudessakin toimimaan hyvin itsenäisesti nykyisen johtonsa alla, mutta Activisionin tuella.

Lehdistötiedotteessaan Activision painottaa Kingin valtavaa statusta kasuaalipelimarkkinoilla. World of Warcraftin ja Call of Dutyn kaltaisten maailman suosituimpien pc- ja konsolipeliperheiden ohella yhtiö omistaakin pian Candy Crush Sagan ja sen sisarpeli Candy Crush Soda Sagan myötä myös kaksi mobiilimarkkinoiden suurimmista peleistä. 

Ilmeisesti Activision pyrkii tuomaan jo omistamiaan sarjoja ja tuoteperheitä tästä lähtien tehokkaammin myös Kingin kohdeyleisöön osuvien kuluttajien ulottuville. Digitaalisten tuottojensa maksimoimiseksi yhtiö aikoo ottaa kaiken irti mikromaksumalleihin, käyttäjäanalytiikkaan ja mobiilimarkkinointiin erikoistuneen Kingin ammattitaidosta.

Lähde: IGN, Kotaku

Lisää luettavaa