Strategiaklassikon ehostanut Age of Empires III: Definitive Edition valmistautuu saamaan piakkoin ensimmäisen isomman laajennuksensa. Elokuun 2. päivä on aika keskittää katseensa uusiin horisontteihin, sillä kymmenellä eurolla pelattavaksi saadaan The African Royals.

Tähtenä uutuuslaajennuksessa nähdään kahtena uutena pelattavana kansakuntana etiopialaiset ja hausat, jotka pääsevät hyötymään myös tuoreesta liittolaisten erikoisuuksien haalimisen mahdollisesta Age Up -mekaniikasta. Mukaan kuuluu lisäksi 15 afrikkalaiskarttaa, viisi uutta afrikkalaista alkuperäiskansaa ja kolme Afrikkaan keskittyvää uutta historiallista taistelua.

Saavutuksia on niitäkin lisätty peliin kourallinen.

The African Royalsin jälkeen onkin sitten hiljalleen jo Age of Empires IV:n aika. Relic Entertainmentin kehittämä kokonaan uusi sarjan osa nähdään 28. lokakuuta.

Lähde: Age of Empires (kotisivu)

Lisää luettavaa