Aika taas laajentaa, hyödyntää, tuhota ja tutkia: 4X-strategiapeli Endless Space 2 valmistuu

Endless Space 2:n early access -aika lähestyy päätöstään. Pelin virallinen julkaisu koittaa toukokuussa.

14.4.2017 13:15

4X-tyylin avaruusstrategiaa tarjoileva Endless Space 2 on saanut virallisen julkaisupäivän. Steamissa jo noin puolisen vuotta early access -vaiheessa ollut peli saa kehittäjänsä Amplitude Studiosin mukaan varsinaisen julkaisunsa 19. toukokuuta.

Early access -kehityksensä aikoihin Endless Space 2:een on lisätty esimerkiksi niin uusia sivilisaatioita, tapahtumia kuin planeettojakin yhdessä monenlaisten pelillisten parannusten kanssa, minkä suhteen Amplitude on konsultoinut pelin yhteisöä. Virallisen julkaisun tapahtuessa pelin hinta nouseekin kolmestakympistä 40 euroon.

Endless Space 2 on ollut Amplitudelle sen kolmas early access kautta julkaistu peli. Aiemmin studio teki vastaavanlaisen tempun Endless Legends- ja Dungeon of the Endless -nimikkeillään. Toimiakseen paremmin yhteisönsä kanssa se onkin rakentanut oman Games2Gether-alustan ollakseen avoimempi ja läheisempi peliensä kehittämisen suhteen.

Ohessa Endless Spacen 2:n kolmatta suurempaa early access -päivitystä esittelevä traileri muutaman viikon takaa.

Lisää luettavaa