Aikamatkustushitti Steins;Gate saa jatkoa

Suosittu Steins;Gate saa jatkoa niin pelattavassa muodossa kuin animenakin.

29.3.2015 22:21

Lukuisista visuaalisista romaaneistaan tunnettu pelinkehittäjä 5pb. on työstämässä jatko-osaa kiitellylle Steins,Gate-luomukselleen. Kotimaassaan Japanissa aikamatkustustarinoita jatkavan uutukaisen tulee tunnistamaan nimestä Steins;Gate 0, mutta vielä tiedossa ei ole, mille alustoille se on kehitteillä.

Steins;Gate 0:n tarina keskittyy kertomaan, mitä tapahtui, kun edellisestä osasta tuttu Rintarou Okabe epäonnistui beeta-aikajanalla tälle eteen tulleesta pelastustoimenpiteestä. Uuden seikkailun suunnittelua on ollut jälleen vetämässä edellisenkin Steins;Gaten hahmottelusta vetovastuussa ollut Chiyomaru Shikura, kun taas hahmosuunnittelun on hoitanut jälleen taiteilija huke.

Visuaalisen romaanin ohella Steins;Gate 0 tulee saamaan myös animesovituksen.

Uusi Steins;Gate ei ole kuitenkaan ainut Shikuran uusimmista projekteista. Viikonlopun aikana 5pb. myös paljasti työstävänsä hulluja tietokoneita ja todellisuussimulaatioita käsittelevää Anonymous;Code-nimistä visuaalista romaania ja että Shikuran Occultic;Nine-kevytromaani on kääntymässä vielä myös sekin pelimuotoon. 

Minkään edellä mainitun tuotoksen tulosta länteen ei ole varmuutta. Parhaillaan länsimaissa odotellaan muutenkin vielä alkuperäisen Steins;Gaten englanninkielisiä PlayStation- ja iOS-versioita.

Lähde: Siliconera (1), (2), Gematsu

Lisää luettavaa