Vuonna 1988 Maahan laskeutunut klassinen Wasteland-roolipeli on saapumassa yleiseen digimyyntiin. Joukkorahoitettua Wasteland 2:ta parhaillaan työstävä inXile oli alkujaan antamassa klassikon osana uutta peliään kaikille heille, jotka osallistuivat projektin tukemiseen, mutta nyt alkuperäinen Wasteland onkin saapumassa kaupattavaksi itsenäisenä tuotteena niin Steamiin kuin GOG.comiinkin.

Pelin digijulkaisun on määrä tapahtua jossain vaiheessa ennen Wasteland 2:n saapumista. Tarkempia hintatietoja ei ole vielä jaettu, mutta inXile on toki jo varmistanut, että Wasteland 2:n tukijat ovat edelleen saamassa alkuperäisen pelin ilmaiseksi.

Itse Wasteland 2:sta on tarkoitus saada pelaajien koettavaksi beetaversio joskus tulevan lokakuun aikana. Pelin kokoversion julkaisu tapahtuu, kun inXile on tyytyväinen beetasta saataviin testaustuloksiin ja niiden avulla tehtyihin muutoksiin.

Lähde: Kickstarter

Lisää luettavaa