Aivojumppa vedettiin myynnistä / Uutiset / pelaaja.fi

Aivojumppa vedettiin myynnistä

30.06.2007 // Kirjoittanut: Juha Wakonen
31

Ubisoft veti markkinoilta julkaisemansa Mind Quiz -nimisen aivoharjoituspelin. Nintendo DS:lle ja Playstation Portablelle vuoden alkupuolella ilmestynyt tuote sai ikävää julkisuutta, kun Belfastissa asuva nainen valitti suorassa radio-ohjelmassa pelin pilkkaavan huonosti pärjääviä pelaajia. Itse aivohalvauksesta kärsivä Nicole koki tulleensa loukatuksi pelin ilmoittaessa hänen aivojensa olevan "superspastiset". "Minusta on pöyristyttävää, että peli kutsuu tuohon sävyyn huonosti pärjääviä pelaajia", hän sanoi.

Ubisoft reagoi tapahtumaan lopettamalla pelin levittämisen välittömästi. Peliyrityksen edustaja kertoi eilen, että he tekevät tällä hetkellä yhteistyötä jälleenmyyjien kanssa saadakseen Mind Quizin pois kauppojen hyllyiltä mahdollisimman nopeasti. "Tuote kehitettiin Japanissa emmekä valitettavasti huomanneet kyseistä loukkaavaa ilmaisua. Yritämme nyt löytää pelin valmistajien kanssa ratkaisun virheen korjaamiseksi", Ubisoftilta todettiin.

Mind Quiz edustaa uusien käsikonsolien myötä suosituksi noussutta aivojumppapelaamista, jossa pelaajien aivotoimintaa pyritään mittaamaan ja kehittämään erilaisilla matemaattisilla sekä kielellisillä harjoituksilla. Lajityypin aloitti viime vuonna julkaistu Dr. Kawashima's Brain Training: How Old is Your Brain.

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän Atezki kuva
Atezki

No joo. Toivottavasti nainen ei menetä yöuniaan kun on loukattu nuin pahasti. Ei herrajumala, on kyllä typerimpiä juttuja mitä oon ikinä kuullu. Ubisoft:n ois pitäny vastata: Suck It

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Onhan tässä pikkuisen oman suojelun halua mutta onhan se samalla reilua..vaikka uskon että muut enemminkin hymyilee ilkeästi kun Ubi tekee moista.
"Hah, ihan oikein että vetävät". Mutta taas toisaalta atezkin kanssa samaa mieltä. joskus tekisi mieli sanoa että "suck it" mutta minkäs teet kun imagoa ja asiakkaita pitää miellyttää.
Ja mitä ihmettä tarkoittaa "superspastiset" en ole koskaan kuullutkaan moisesta sanasta..ellei se tarkoita "superjäykät" niinkuin nopea googletus kertoisi.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

No Voi Voi - sehän on ikävää jos Idioottia kutsutaan Idiootiksi :( Ilmeisesti Kaikki pelit pitäisi kyseisen naikkosen mielestä suunnitella aivovammaisille "riittävän kevyiksi" ?
Mind Quiz on kyllä ihan hauska tuote (omistan PSP'n ja em. pelin), ulkoasu voisi olla kauniimpi mutta "peli" on ihan ok!

Käyttäjän Kane kuva
Kane

"No Voi Voi (...)"
Huh? Kyse oli siitä että hän tunsi että peli "haukkui" ei siitä että olisi liian vaikea.
En minäkään nyt tykkäis että pelaisin jotain ostamaani peliä ja sitten kuolen pelissä ja ruutuun tulee "Opettele pelaamaan ja koeta sitten uudestaan". Ehkei nyt ole kyseessä saman tasoista haukkumista mutta haukkumista silti. Jotkut ihmiset vain ovat erittäin herkkiä ikävistä asioista joita on kokenut..

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Kaikkilla Microsoftilla työskentelevillä on ”superspastiset” aivot. Tuloksena= Xbox360

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

^Puhumattakaan nyt sitten Sonysta...

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Aivohalvauksen saanut on idiootti? [sarkasmia]Se on oikea asenne se pojat...[/sarkasmia]

Hyvä, että joku vielä välittää asiakkaistaan...

Tässä kaikille, joille tuli paha mieli uutisesta, hyvän mielen tuottajaa http://www.uta.fi/~cchava/omakehu.htm

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Jeesus sentään. Menisi saman tien mensan kokeeseen ja valittaisi siitä että kokee tulleensa loukatuksi kun saa äo-tuloksen joka kertoo hänen olevan normaalia tyhmempi.

Käyttäjän Anonymous kuva
Anonymous (ei varmistettu)

Tuttua juttua Ubilta

Käyttäjän Tuulisti kuva
Tuulisti

No tämä kyllä oli liioiteltua. o_O

En muuten itsekään pidä peleistä jotka esim. syyllistävät ja marisevat jos et pelaa joka päivä. Haukkuminenkaan ei varmaan olisi hauskaa, mutta onneksi sellaisia pelejä ei kenekään ole pakko pelata. Mielestäni on siis ikävää jos pelit turhaan haukkuvat pelaajan suoritusta tai älyä, mutta se ei todellakaan ole syy vetää peli pois myynnistä. Mielummin voisi tulevaisuudessa harkita jo pelintekovaiheessa, onko tuollainen "huumori" kuluttajien mielestä hauskaa.