Vanhojen samuraileffojen jalanjäljissä kulkeva Trek to Yomi sai uuden trailerin.

Pelin luoja Leonard Menchiari kertoili aiemmin tällä viikolla myös PlayStation Blogissa yksityiskohtia juonesta sekä kehitykseen liittyvistä asioista. Tapahtumat sijoittuvat historialliseen Japaniin, jossa shintolaisuus on läsnä joka paikassa ympäristöä myöten. Tarina seuraa Hirokia, jonka esi-isien menneisyys heijastuu hänen nykyiseen elämäänsä vahvasti.

Taidetyyli on vahvasti Akira Kurosawan elokuvien hengessä tehtyä. Menchiarin ja Alec Meerin kynäilemä tarina ammentaa Edo-kauden Japanin elämäntyylistä ja kulttuurista. Trek to Yomin yhtenä isoimmista innoittajista on toiminut Tokion Edo-museo, minkä lisäksi herrat saivat rutkasti apua paikallisilta asiantuntijoilta ja historioitsijoilta.

Haastattelun voi lukea kokonaisuudessaan lähdelinkistä. Trek to Yomilla ei ole vielä julkaisupäivää, mutta sen on kaavailtu saapuvan pc:lle sekä PlayStation- ja Xbox-konsoleille tämän vuoden aikana.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa