Alan Wake ja For Honor lähtevät taas ilmaiseksi pc:lle

Epic Games Storen lahjapelitarjonta on taas päivittynyt viikoksi.

2.8.2019 19:07

Alan Wake ja For Honor ovat liittyneet osaksi Epic Games Storen ilmaisten pelien tarjontaa. Kaksikon löytää esimerkiksi kauppapaikan Free Games Collection -sivulta, josta ne voi käydä noukkimassa pc:lleen veloituksetta elokuun 9. päivään asti.

Myös menneellä viikolla Epic Games Storessa jaettiin pelattavaa kaksin verroin, kun napattavaksi saatiin Moonlighter ja This War of Mine.  Kaksikon myötä Epic Games Storeen alettiin hivuttaa samalla mukaan mahdollisuutta pilvitallennuksille.

Lahjapelitilanne rauhoittuu hieman ilmeisesti ensi viikolla, kun aikajaksolla 8.-15. elokuuta tarjolla nähdään 3D-pulmapeli Gnog.

Lähde: Epic Games Store

Lisää luettavaa