Alan Wake- ja Quantum Break -käsikirjoittaja Mikko Rautalahti jättää Remedyn

Remedylla tarinapuolen hommia painanut Mikko Rautalahti on siirtymässä uusien haasteiden pariin.

28.9.2017 13:15

Remedy Entertainmentin tarinapuolella häärännyt Mikko Rautalahti on siirtymässä uusien haasteiden pariin. Omalla Twitter-tilillään mies on ilmoittanut, että hän on irtisanoutunut espoolaisfirmasta ja jättää sen näin ollen taakseen muutaman viikon sisällä.

Rautalahti perustelee lähtöään halulla kehittyä uusien haasteiden parissa ja päästä pois mukavuusalueeltaan. Toistaiseksi hän ei ole vielä valmis kertomaan, mitä häneltä voidaan odottaa seuraavaksi, vaikkakin pelialalta tai Suomesta Rautalahti ei ole ilmeisesti vielä katoamassa.

Remedylla Rautalahti ehti viettää noin kymmenen vuotta ja oli näin ollen siis mukana käsikirjoittamassa esimerkiksi Alan Wakea ja Quantum Breakia. Merkittävimmän työnsä tähän asti hän on toki tehnyt Pelaajacastin satunnaisena vieraana sekä Pelaaja-lehden ja sen sisarlehtien vanhana kirjoittajana.

Lähde: Mikko Rautalahti (Twitter)

Lisää luettavaa