Alan Wake Remastered vahvistui ensi kuulle – tässä ensitraileri suomalaisklassikon paluusta

Tulossa Epic Gamesin julkaisemana konsoleille ja pc:lle.

10.9.2021 06:07

Aiemmin tällä viikolla vahvistunut Alan Wake Remastered on siunattu nyt myös tarkalla julkaisupäivällä. Ehostettu versio espoolaisen Remedy Entertainmentin vuoden 2010 -klassikosta nähdään 5. lokakuuta.

Alan Wake -pääpelin ja The Signal– sekä The Writer -laajennukset sisältävälle paketille kertyy hintaa 30 euroa. Remasteroint tuodaan niin PS5:lle, PS4:lle, Xbox Seriesille, Xbox Onelle kuin Epic Games Storen kautta pc:lle.

Ensitrailerin remasteroinnista voi katsastaa alta. Vertailukuvia alkuperäisen ja uudelleenjulkaisun välillä voi puolestaan kurkistaa toisesta uutisestamme.

Pelin julkaisusta vastaa Epic Games, jonka kanssa Remedy puuhastelee parhaillaan myös toista isompaa pelihanketta. Huhut ovat puhuneet kovasti Alan Wake 2:n puolesta, mutta mitään virallista tietoa sen suhteen ei ole saatu.

Lisää luettavaa