Alati muuttuva kartta on saapunut – PlayerUnknown’s Battlegrounds käynnisti viimeisimmän sotakautensa

Dynaamisen kartan ohella tarjolla on myös soolona pelattavaa Ranked-räiskettä.

21.10.2020 16:11

Yhdeksäs PlayerUnknow’s Battleground -kausi on käynnistynyt pc:llä. Sen myötä peliin on saatu tietysti taas uusi joukko avattavaa sekä koettavaa, mitä kaikkea edustaa päällimäisenä uusi Paramo-kartta.

Eteläamerikkalaisen tulivuoren juurelle sijoittuva Paramo on PlayerUnknown’s Battlegroundsin ensimmäinen niin sanottu dynaaminen kartta, sillä sen rakenteen on tarkoitus muuttua ottelusta toiseen niin maamerkkien kuin muidenkin ympäristöelementtien osalta. Kooltaan se edustaa 3×3 kilometrin mittaista aluetta, ja se onkin suunniteltu 64 pelaajan yhteenottoihin.

Noin muuten ysikausi tuo mukanaan soolovaihtoehdon Ranked-tilaan, uuden kosmeettisilla lisukkeilla varustetun selviytymispassin sekä joukon tasapainotuksia. Yksityiskohtaisen listan muutoksista löytää lähdelinkistä

Konsoleilla kauden on määrä käynnistyä viikon verran myöhemmin. Päivitystä on voinut kuitenkin jo kokeilla ennakkoon testipalvelimilla. Edellä mainittujen lisukkeiden ohella Xbox One X- ja PS4 Pro -pelaajat voivat odottaa peliinsä vapaaehtoista 60 ruutua sekunnissa pyörivää peliasetusta.

Lähde: PUBG (kotisivu)

Lisää luettavaa