Segan ja Creative Assemblyn videopäiväkirjasarja Alien: Isolationin kehityksestä jatkuu. Yhtiöt ovat tuoneet julki nyt neljännen videon, joka tällä kertaa keskittyy pelin miljöössä piilevään teknologiaan.

Koska Alien: Isolation pyrkii nimenomaan tekemään kunnia vanhalle 70-luvun Alien-elokuvalle, on pelin ympäristöt tuupattu täyteen yksityiskohtia, jotka kuvastavat kyseisen elokuvan tulevaisuuskuvaa. Alien: Isolationista pelaajat eivät löydäkään edestään laserpyssyja ja hologrammeja, vaan karskeja, kulmikkaita ja kömpelöitä teknisiä vempeleitä, joiden kyseenalainen käytännöllisyys heijastuu osin jopa pelattavuuteenkin.

Apua tyylin luomisessa on auttanut alkuperäisen Alien-elokuvan konseptitaiteilijana toiminut Ron Cobb. Inspiraatiota erilaisiin efekteihin on myös haettu muun muassa VHS-kasetteja ja kuvaputkitelevisioita hyödyntäen.

Ohessa kyseinen video.

Alien: Isolation on tarkoitus julkaista lokakuun 7. päivä niin PlayStation 4:lle, Xbox Onelle, PlayStation 3:lle, Xbox 360:lle kuin pc:llekin.

Lisää luettavaa