20th Century Fox on julkaissut uuden Alien: Isolation –peliin ainakin löyhästi sidoksissa olevan teaser-videon. Twitterin puolella jaetussa pätkässä esitetään kysymys ”kuka on Amanda Ripley?” ja todetaan, että tulossa olisi pian jonkinlaista aiehtta käsittelevää luettavaa, pelattavaa ja katsottavaa.

Amanda Ripley on tunnetusti Alien-elokuvasankari Ellen Ripleyn tytär, joka pääsi isosti parrasvaloihin juurikin vuonna 2014 Creative Assemblyn kehittämässä Alien: Isolationissa. Epäselvää on vielä, olisiko tulossa mahdollisesti nimenomaan uusi peli, vai viittaako teaserin lupaus luettavasta ja nähtävästä peräti siiheneri mediamuotoja yhdistävään isompaan hankkeeseen. Innokkaimmat ovat spekuloineet, että tulossa voisi olla vielä esimerkiksi Amandaan liittyvä sarjakuva, elokuva ja peli.

Uudesta Alien-pelistä huhuiltiin kovasti loppuvuodesta, kun nimi Alien: Blackout tupsahti julkisuuteen Foxin tekemän tavaramerkkihakemuksen myötä. Foxin peliosasto FoxNext Games kertoi myös vuosi sitten, että sillä olisi parhaillaan kehitteillä ainakin jonkilainen Alien-peli konsoleille ja pc:lle. Tietoa ei ole toistaiseksi tosin siitä, onko kyseisellä projektilla mitään kytköksiä uusimpaan videopätkään.

Lisää luettavaa