Aliens-sankarin kohtaloa selvitetään Colonial Marinesin lisäseikkailussa

Monella tapaa kritisoitu Aliens: Colonial Marines sai vielä tänään lisäsisältöä, joka voipi hyvinkin jäädä pelin viimeiseksi.

23.7.2013 20:27

Aliens: Colonial Marinesin taru aletaan kenties saada kuluvan viikon myötä pakettiin. Sega on julkaissut tänään tiistaina vähin äänin niin pelin Xbox 360- kuin myös pc-versioon uuden lisäsisältöseikkailun, joka on viimeinen pelin kausikorttiin lukeutuva latauspaketti.

Stasis Interruptediksi kutsuttu kokonaisuus laajentaa Colonial Marinesin yksinpeliä ja lupaa kertoa, mitä lopulta tapahtui Alien-elokuvien Hicks-hahmolle Aliensin ja Alien 3:n välillä. Tarina kerrotaan kolmen eri hahmon näkökulmasta.

Mikäli pelin kausikorttia ei omista, maksaa lisäseikkailu kymmenen euroa tai vaihtoehtoisesti 800 Microsoft-pistettä. PlayStation 3:lla se nähdään Euroopassa mahdollisesti jo huomenna.

Aliens: Colonial Marines julkaistiin kuluvan vuoden helmikuussa pelin oltua kehityksessä muodossa jos toisessa ainakin päälle kuusi vuotta. Sekä pelaajat että arvostelijat aikalailla jyräsivät Colonial Marinesin, eikä sen tilannetta auttanut se, että pelistä esitelty demomateriaali näytti lopulta selvästi paremmalta kuin lopullinen tuote.

Lyttäyksestä huolimatta peli myi varsin mallikkaasti.

Pelaaja-lehden-arvostelun Aliens: Colonial Marinesista voi lukaista tämän linkin takaa.

Lähde: Xbox Marketplace, Steam

Lisää luettavaa