Square Enix on tuonut nähtäville ison osan Kingdom Hearts III:n käynnistävästä alkuanimaatiosta.
Animaatio toimii käytännössä pikaisena kertauksen siitä, mitä Kingdom Hearts -sarjassa on tapahtunut ennen kolmosessa odottavaa huipennusta. Samalla se toimii debyyttinä pelin englanninkieliselle avausteemalle Face My Fears, jonka Hikaru Utada on luonut tällä kertaa yhdessä Skrillexin kanssa.
Pelin päätöstunnari Don't Think Twice debytoi aiemmin alkuvuodesta.
Kingdom Hearts III ilmestyy PlayStaton 4:lle ja Xbox Onelle 29. tammikuuta.
Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.
Kommentit
Orkesterisovitus ei ole KH1:n alkuperäinen aloitusteema, joten ei se auta edelleenkään siihen, että se originaalibiisi oli mielestäni lattea. Orkesterisovituskin on hyvin perinteinen ja yllätyksetön. Ei sen puoleen, että vertailussa orkesterisovitukseen olisi muutenkaan mitään mieltä, kun kappaleet ovat silloin niin eri maailmoista, ettei niissä ole juuri mitään vertailukelpoista.
Ja että tämä ei muka olisi orkesterille sovitettavissa? Tuo nyt on jo ihan puhdasta ymmärtämättömyyttä musiikista. On sovitettavissa ja se sovitus pyörii tällä sekunnilla minun päässäni. Harmi toki, jos sinä et sitä kappaleen "ydintä" tästä biisistä kuule, mutta kyllä siellä on sointukulut ja melodiat paikallaan ja silloin se voidaan sovittaa ihan mille kokoonpanolle vain.
Itse asiassa juuri eilen katsoin aiheesta videon, jossa eräs säveltäjä selittää, kuinka "perinteisen musiikin" ystävät ovat monesti ymmällään, kun modernit muusikot käyttävät viitteellisiä sointukulkuja ja jättävät monet harmoniat osin kuulijan mielikuvituksen varaan, mistä Skrillex onkin melkein tyyppiesimerkki. Tyypillä on oikeasti huikea melodiantaju, mutta koska melodiat esitetään hyvin bare bones -tyyliin ja palettia rikotaan monesti aggressiivisin keinoin, niin moni luulee, että biisistä puuttuu jotakin. Loistava esimerkki vaikka "My name is Skrillex"-biisi, jonka lopun cut&paste sämpläilyt on todella huikeita. Tällainen pieni avautuminen tähän väliin.
EDIT: Jos nyt tätä taustaa vasten katsotaan, niin väittäisin, että minä olen enemmän se melodian perään katsova tyyppi ja sinä haluat ilmeisesti enemmän sen pauhaavan orkesterisovituksen, jossa melodia menee siellä jossain 100 muun soittimen joukossa.
Yllättävän hyvä biisi, vaikken koskaan Skrillexille ole lämmennyt, ainakaan aikoinaan. Ehkä annan uuden mahdollisuuden. :)
En sanonut ettei olisi sovitettavissa, vaan että ihon kananlihalle saava sovitus on luullakseni mahdottomuus. Mieluusti olisin tässä kyllä väärässä. Missä kohdissa sinun mielestäsi tässä ovat eeppisimmät (mielikuvituksenvaraiset) sointukulut?
Eli pitäisi alkaa keskustella tämän olemassaolemattoman orkesterisovituksen laadusta? Ei kiitos. Erilaisten mahdollisten sovitusten määrä on likipitäen ääretön, eli joka tapauksessa niin suuri, ettei meillä kummallakaan ole mitään saumaa sanoa tästä hypoteettisesta sovituksesta yhtikäs mitään. Siksi sanon vain, että on sovitettavissa ja mahdollisuudet liki rajattomat.
On silti mielestäni täysin hyödytöntä keskustella mitä kappale voisi olla tai ei voisi olla. Minun luullakseni Simple&Clean kuulostaisi aika karmealta humppasovituksena. Tekeekö se kappaleesta sen paremman tai huonomman?
EDIT: Niin ja mielestäni "eeppisyys" ei ole ominaisuus joka voitaisiin liittää säveliin itseensä. Eeppisyys tulee sovituksen kautta, jos sellaista fiilistä kappaleelta haetaan. Eeppisyys ei myöskään ole sellainen termi, jolla voisi ilmaista edes sovituksen tyyliä yksiselitteisesti. Varsinkaan jos se määritellään niin, että "ihon pitää nousta kananlihalle".
Täytyy kompata edellisiä kommentoijia: en nyt välttämättä lähtisi mihinkään musiikkikeskusteluihin keulimaan, jos oma musiikillinen ymmärrys on tasolla Skrillex.
Miksi Skrillex on sinun mielestäsi paskaa? Osaatko perustella, vain onko kyseessä vain Patemiehen oma mielipide? Jokaisellahan on mielipide, mutta toisaalta jokaisella on myös perse ja sieltä tulee kakkaa, eikä minua todellakaan kiinnosta keskustella siitä kumman kakka maistuu paremmalta, koska paskaa se kaikki on.
Skrillexistähän saatiin oikein kunnon trollimagneetti aikaiseksi. Nyt alkaa ihan jännittää kuinka monta paskakärpästä tälle tortulle vielä eksyykään.
Näihin aromaattisiin tunnelmiin päätämme taas tämän viikon musakornerin.
No miksi radiomusiikki on niin paskaa? Tai vaikka samalla: perustele, miksi paska maistuu paskalta?
Ei tällaisia asioita pitäisi joutua vääntämään rautalangasta. Jos Skrillexin "jumputi-jumputi-skriiks-skrääks" ja muusta radiosonnasta yritettäisiin vääntää "hyvää" musiikkia - tai edes musiikkia, niin ensinnäkin ainakin minun pitäisi pystyä jättämään kaikki seuraavat asiat kokonaan huomiotta:
Äkkiseltään luettuna lista saattaa vaikuttaa pelkiltä teknisiltä seikoilta. Mutta jos uhraat sille hieman enemmän ajatusta, huomaat, että itse asiassa juuri nämä asiat puristavat musiikista kaiken hengen. Mitä jää jäljelle? Minimaalisella työllä maksimaalinen voitto. Entä musiikilliset arvot?
Tiedän kyllä, että Pentti Perusjantteri ei kuule tai tunnista monia näistä asioista - ja/tai nämä asiat eivät vain yksinkertaisesti kiinnosta. Ja juuri siitä syystä en suosittele osallistumaan musiikkikeskusteluihin varsinkaan klassisesta musiikista, jos oma käsitys musiikista on Skrillex.
Toki oma musiikkimakuni ei rajoitu pelkkään klassiseen, vaan kuuntelen kymmeniä eri genrejä. Klassista tai jazzia pelkän snobailun takia kuuntelevat ärsyttävät. Radiomusiikkiin en silti koskaan tule pääsemään sisälle ja katson epäelitistisesti, mutta säälivästi alaspäin kaikkien niiden ihmisten musiikkimieltymyksiä, jotka ovat vapaaehtoisesti valmiita raiskaamaan sillä kuuloelimensä.
Propsit siitä, että joku lopulta antautui keskusteluun, eikä vain huutele puskista. Aletaanpas purkaa:
Heti alkuun muutit kysymystä paremmin itsellesi sopivaksi. En ole puolustamassa mitään "radiomusiikkia" yleensä, koska en edes tiedä mitä se sellainen "radiomusiikki" on. Ilmeisesti Skrillex itsessään ei sitten ole kovin tuttu artisti?
Muutenkin jokaisesta genrestä löytyy ne hyvät ja huonot esimerkkinsä, joten tässä ollaan vielä vuosienkin päästä, jos tästä yritetään jotain "radiomusiikkia" yleisesti koskevia totuuksia löytää.
Lisäksi sanoisin, että olen yhtälailla kuullut erittäin komplekseja ja teoreettisesti briljantteja sävellyksiä, joista puuttuu sielu täysin, koska niiden tarkoitus on lähinnä esitellä esimerkiksi soittajan teknistä taituruutta tai säveltäjän nerokkuutta, eikä niinkään koskettaa kuulijan sielua. Mutta käydään lista kuitenkin kohta kohdalta läpi:
Kun puhutaan agressiivisesta musiikista, kuten metalli, dubstep tai vaikkapa synthwave, niin korvaraiskaus voi olla tarkoituksellinen efekti. Annan esimerkin: Artisti: Carpenter Brut, biisi: Roller Mobster. Teoriassa todella karsea tasapaksu ja äärimmilleen kompressoitu äänvalli suoraan korvakanavasta sisään, mutta niin se on tarkoitettukin olevan ja sillä on saavutettu se biisin fiilis, josta kuulija voi sitten vapaasti joko tykätä tai olla tykkäämättä.
Jos se kuulostaa sinun korvaasi sietämättömältä, niin ei voi mitään, mutta myöskään miksauksessa ei ole olemassa joka asiaan "oikeita vastauksia" miten asiat pitäisi tehdä. Sen mikä kuulostaa oikealta tai väärältä päättää yksin kuulija ja nimenomaan jokainen kuulija erikseen. Tätä ilmiötä kutsutaan toisinaan myös mielipiteeksi.
Skrillexin musiikissa ihmisääntä on mututuntumalla ehkä 1% biiseistä ja sekin pääsääntöisesti muokattu efekteillä tunnistamattomaksi. Vähän tyhjänpäivästä valittaa asiasta, joka on tietoinen tyylillinen valinta. We can agree to disagree, mutta siihenpä tämä keskustelu aikalailla jää.
Toki jos kuulen autotunen biisissä, jossa sillä on vain tehty korjaus, niin totta kai se häiritsee. Voin antaa hyvän esimerkin: MGSV:n soundtrackiltä Sins of the Father, jossa on aivan järjetön autotune vieläpä hyvin mitättömässä kohdassa, mutta sen kuulee kilometrin päähän ja se sattuu syvälle sydämeen, koska biisi on muuten loistava ja laulaja (Donna Burke) erinomainen ja olisi varmasti pystynyt vetämään kohdan ihan aidostikin. Todennäköisesti jälkieditissä on haluttu tehdä kohtaan muutos ja se on sitten häthätää korjattu autotunella, kun laulajaa ei viitsitty enää raahata takaisin studioon.
Mutta miksi luonnollisuuden pitäisi olla itseisarvo, jota kaiken musiikin tulisi noudattaa? Konemusiikin lainalaisuudet ovat erilaiset, eikä siinä ole mitään väärää jos iskut tulee tasan taimilleen ja soundi on joku täysin artifisiaali syntikka.
Sitä minunkin on kieltämättä vaikea ymmärtää miksi perinteisesti soitettua musiikkia pitäisi korjata rytmin puolesta virheettömäksi. Tällä hetkellä suosikkiartistit on niitä, joilla soundissa kuuluu oikein erityisen paljon se roso ja räkä. Silti koen, että vika on etupäässä minun päässäni: Miksi asia häiritsee minua, kun minun ei ole mikään pakko kuunnella musiikkia mikä ei miellytä? Miksi tuhlata aikaa ja energiaa vihaamiseen?
Kiinnostavuus voi kummuta niin monesta muustakin asiasta, kuin erikoisista tahtilajeista ja omaperäisistä sointukuluista. Toisaalta olen kuullut miljoona progebiisiä, joissa on lähdetty siitä kuningasajatuksesta, että nyt tehdään niin kompleksi biisi kuin vain osataan ja tuloksena on kappale, joka kuulostaa siltä, että se on tuotettu jossain labrassa.
Teknisestä briljeerauksesta ja kompleksisuudesta voi yhtä lailla tulla se sielun ja hengen syövä seikka, jos siitä tulee itsetarkoituksellista.
Eikä 4/4 ja 3/4 ole vahingossa ne kaikkein käytetyimmät tahtilajit. Ne ovat käytettyjä, koska yleisesti ne ovat ihmismielelle miellyttävimpiä. Sitä paitsi omakin suosikki ensi Tool on erityisen tunnettu tahtilajeilla kikkailusta, mutta silti monet heidän parhaista kappaleista puksuttaa ihan normaalissa 4/4 tahdissa. Eikä siinä ole yhtikäs mitään väärää. Mm. Sober, Forty six & 2. Myös bändin eräänlainen magnum opus eli Wings for Marie 1&2 menee tavanomaisesta 6/8 tahtilajista, mutta ei se sen vaikuttavuutta syö tippaakaan.
Eiköhän sullekin uppoa aika moni 4/4 ja 3/4 biisi omilta suosikeiltasi, mutta tämäkin kelpaa haukuksi, kun halutaan perustella syytä vihata jotain artistia.
Mikähän artisti oli kyseessä? Ja mitä se muka kertoo jos tyyppi väsää coverin 1-2 tunnissa? Voin minäkin väsätä coverin vaikka Bohemian Rhapsodystä 30 minuutissa, mutta se on ihan toinen kysymys onko se mistään kotoisin. Veikkaan, että tämäkin covertaja väsää biisejä aika rutiinilla tietyllä tyylillä, eikä ala tuossa ajassa pahemmin miettiä uusia omaperäisiä tapoja, joilla kappaleen ytimen voisi tuoda esiin. Mutta näihin saadaan vastaus jos viitsit linkata artistin tähän.
Henkilökohtaisesti minua kiehtoo suuresti biisit, joissa osian on tasan yksi ja sitä kehitellään, kasvatetaan ja tarvittaessa riisutaan sitten kappaleen mittaan niin, että siitä saadaan irti lukuisia eri fiiliksiä. Annan taas esimerkin: Ihsahnin Pulse. Niin kuin nimestäkin voi päätellä, niin kappale fiilistelee toistolla oikein huolella ja pointti on siinä, että sitten kun kappale tekee jotain pientäkin eri tavalla, niin siinä on enemmän impaktia.
Eikä tässä ole mitään vastakkainasettelua. Tietenkin pidän itsekin biiseistä, joissa rakenne on rikotumpi, mutta miksi tässä pitäisi valita joko tai?
Uhrasin listallesi hieman enemmän ajatusta ja totesin, että puhut paskaa:
Yksikään listasi kohta ei purista musiikista henkeä. Jos joku musiikin sielulle ja hengelle on myrkkyä, niin tällaiset listat, joissa vai luetellaan asioita mitä musiikin pitäisi olla tai ei pitäisi olla. Missä taide ja luovuus? Et maininnut niitä sanallakaan? Mitä musiikki sinulle on? Suorittamista ja matematiikkaa?
Jos musiikissa jotain vikaa on, niin se on siinä, että musiikkia tehdään jostain muusta syystä kuin rakkaudesta lajiin. Syy voi olla siinä, että biisistä yritetään tehdä tarkoituksella tarttuva radiohitti, mutta yhtä hyvin se syy voi olla myös teknisillä seikoilla liiallinen ja itsetarkoituksellinen kikkailu.
Hyvin outo lausahdus, koska ei tässä keskustelussa ole klassista musiikkia sivuttu kuin ohimennen. Ja jos keskustelunaiheena olisikin klassinen musiikki, niin miksi ihmeessä menisin sinne selittämään Skrillexistä? Ja mitä edes tarkoittaa lause, "jos oma käsitys musiikista on Skrillex?"
Toisin päin tämä kyllä näyttää toimivan liiankin hyvin, että kun puhutaan jostain konemusiikista, niin aina löytyy se joku snobi inttämään siitä millaista paskaa se on kun ei edes soiteta mitään oikeasti ja kuuntelisitte tekin vaan tätä klassista tai jazzia.
Olipas erittäin epäelitistisesti sanottu. Paitsi, että pidät jazzia ja klassista jotenkin ylivertaisena musiikkina löyhästi määrittelemääsi "radiomusiikkiin" verrattuna, voi niitäkin näköjään mielestäsi kuunnella väärin. Oi sir, vaatimattomuutenne suorastaan häikäisee.
On. Se nimenomaan on sitä radiomusiikkia, samaan kastiin suomiräpin, purkkapopin ym. kanssa.
Nk. "loudness war" ei vain mielestäni ole taidetta. Toki jokainen voi omia korviaan pilata haluamallaan tavalla. Ihmettelen vain, mikäli mielestäsi dynamiikka ei kuulu musiikkiin lainkaan.
...ja tämähän on juuri se asia, mitä en tarkoittanut. Parhaat säveltäjät kykenevät hyödyntämään erikoisiakin tahtilajeja niin, että ne monesti huomaa vasta kun tahtia alkaa laskemaan kunnolla päässään. Silloin koko teoksen/sävellyksen nerokkuus avautuu.
Tahtilajien hyödyntämisen ei tarvitse tarkoittaa Toolin kaltaisia nykiviä ja ympäriinsä poukkoilevia biisejä. Koko teoksen ei myöskään tarvitse olla samassa tai erikoisessa tahdissa; pointtina ei ollut 3/4 ja 4/4 "täyskielto". Toki Toolille propsit siitä, että edes yrittävät jotain, eikä joka biisi ole saman pohjan päälle kyhätty eri lead-melodialla. Monesti vain huomaa, että varsinkin nuoremmilla kuuntelijoilla ei ole kuuntelukokemusta esimerkiksi jazz-legendoista ja myös klassisen musiikin tuntemus on heikkoa.
Maynard & seuraajat eivät ole edes etäisesti samalla tasolla, vaikka en "progeilua" yleisellä tasolla tuomitsekaan. Ongelmana on pelkästään se, että erikoiset tahdit käsitetään sitten pelkkänä "nykivänä kikkailuna" ja itseisarvona, eikä teoksen identiteettiä luovana työkaluna.
En minä ainakaan tuhlaa aikaani minkään vihaamiseen, mutta jos joku väittää Skrillexiä taitavammaksi säveltäjäksi kuin vaikkapa Ludwig van Beethovenia, niin mielestäni asiasta on syytä vähintäänkin huomauttaa. Tässä vaiheessa kun kyseessä ei ole edes mikään mielipideasia.
Kyse oli ammattimaisesti valmiiksi tuotetusta ja moniraitamiksatusta, julkaisukelpoisesta coverista. Vaikka en Queen-fani olekaan, niin et taatusti väsää Bohemian Rhapsodyn kaltaisesta, moniosaisesta biisistä julkaisukelpoista coveria 30 minuutissa. Aika ei riittäisi edes raitojen äänittämiseen yksitellen! Monista radiobiiseistä se kuitenkin onnistuu, koska biiseissa saattaa olla vain 1-2 erilaista osaa, pari transitiota ja roppakaupalla copy-pastea.
Eikö jokaisen ajattelevan kuuntelijan tulisikin pitää? Oletko lainkaan kiinnittänyt huomiota, miten köyhin eväin suurin osa radiossa pauhaavista "hiteistä" on nykyään tuotettu? Radiomusiikin tila ei ole koskaan ollut näin surkea kuin tällä hetkellä.
Pointtina ei ollut keskittyä pelkkään jazziin ja klassiseen. Kuuntelen kymmeniä, ellen jopa satoja eri musiikkigenrejä, jaottelusta riippuen. Musiikkisnobailusta en tästä syystä pidä, koska oma musiikkimaku on niin laaja.
Jos "taide ja luovuus" on sinulle saman projektipohjan käyttäminen biisistä toiseen 4/4-tahdilla, 1-4-5-sointukululla, yhdellä erilaisella osalla äärimmilleen kompressoituna, sekä autotunetettuna, niin... Sanotaan nyt vaikka niin, että tällaista "taidetta" en halua ainakaan itse olla kuulemassa. Jokainen tavallaan.
Erittäin hienosti osoitit tietämyksesi.
Eli et suostu keskustelemaan ilman, että saat ympätä mukaan nämä suomiräpit, purkkapopit, ym.? Jotain tällaista vähän arvelinkin. Eli tarkoitus on vain tehdä keskustelusta sinulle itsellesi helppo ja piiloutua tämän epämääräisyyden taakse.
Jos et ole valmis tunnustamaan, että populaarimusiikki on vähän laajempi skaala kuin tämä sinun "radiomusiikkisi", niin ei kai tässä sitten ole mitään keskustelemista.
Kuka sanoi, että dynamiikka ei kuulu musiikkiin lainkaan? Dynamiikan täysi riisuminen biisistä on vaan sekin ihan validi taiteellinen ratkaisu. Mistä kumpuaa tämä joko-tai -asenne, jota myös minuun projisoit?
Minulle siis käy lähtökohtaisesti kaikki. Arvioin musiikkini korvakuulolta, enkä millään raksi ruutuun -periaatteella. Sinä se tässä olet se rajoittunut yksilö.
Toistat edelleen asiaa, johon yritin jo edellisessä kommentissani vastata mahdollisimman selkeästi. Otan tämän kerran vielä omaan piikkiin, mutta ensi kerralla lienee jo kuulijan ymmärtämättömyyttä: Kompleksisuus ei ole mikään itseisarvo. Paras säveltäjä voi säveltää parhaan kykynsä mukaan teoreettisesti nerokkaimman sävellyksen koskaan, mutta se itsessään ansaitsee kunnioitukseni vain järjen tasolla. Se ei tarkoita, että se sykähdyttäisi minua tunnetasolla lainkaan. Joskus yksinkertainen on vaan niin tuhottoman paljon kauniimpaa.
Musen Resistancen alkupimputtelut A-mollissa ja 4/4 tahdissa oli juuri tällä hetkellä ensimmäinen biisi, mikä tuli mieleen, kun aloin pohtia esimerkkiä erityisen kauniista melodiasta. Tiedostan varsin hyvin, ettei se ole millään tavalla haastava, eikä nerokas sävellys sinun sanalle antamassa merkityksessä, mutta se kuulostaa minun korvaan hyvältä käänsi ja väänsi asiaa miten päin tahansa. Jos omaksumalla sinun asenteesi "nettoan" vain sen, ettei Resistance enää kuulosta hyvältä, niin miksi ihmeessä lähtisin mieltäni muuttamaan?
Ei minulle ole vierasta se musiikin nerokkuus, josta puhut, mutta jos se on sinulle kaikki mitä musiikki voi tarjota, niin nyt on minun vuoroni sääliä sinua. Minä kuolisin tuollaisesta sielun köyhyydestä. En kylläkään usko, että se on oikeasti kaikki mitä musiikista ymmärrät, mutta jostain syystä nyt piin kovaan annat itsestäsi sellaisen kuvan ja se ihmetyttää minua suuresti.
Hellyyttävää sekin, kuinka ajattelet tai ainakin annat kommentissasi sellaisen kuvan, että Toolin ultimaattinen tavoite olisi tulla joksikin fuusio jazz -bändiksi. Että yrittävät kovasti, mutta eivät vaan pääse sille tasolle. Tämän voit varmaan mennä pokkanaamalla kertomaan bändin jäsenille, jotka ovat saavuttaneet urallaan enemmän kuin sinä tulet koskaan saavuttamaan vain näyttämällä nyrpeää naamaa kaikelle mikä ei ylitä sinun nerokkuuden standardejasi. Sinun ultimaattinen ongelmasi on se, että oletat kaiken pyörivän sinun musiikkimakusi ehdoilla ja olevan verrannollista siihen. Jos menet museoon ja näet siellä Van Goghin ekpressionistisen maalauksen, niin ei se ole mikään teoksen arvio, jos toteat, että olisin kyllä toivonut jotain vähän realistisempaa. Se on täysin tyhjä lausahdus, koska ekspressionismin koko ajatus on rikkoa realismin rajoja. Tuollainen on vaan omaan rajoittuneeseen ajatusmaailmaan sulkeutumista. Taantumuksellisuutta. Minusta pitää aina ottaa huomioon se mihin teoksella alunperin pyritään ja lähteä kokemaan sitä siltä pohjalta. Senkin jälkeen voi toki olla pitämättä teoksesta, mutta silloin sille on ainakin antanut reilun mahdollisuuden, eikä vain dumannut sitä saman tien sen perusteella mitä se se ei ole, eikä yritäkään olla.
Nostaisin vielä erikseen estraadille tämän kohdan:
Tai sitten sinun on vain hyväksyttävä se minkä jokainen joutuu jossain vaiheessa elämäänsä hyväksymään: ettei musiikkimakusi ole mikään yleinen totuus. Ne kappaleiden ominaisuudet joita itse pidät arvossa eivät väistämättä uppoa jollekin toiselle, vaikka sitä luukuttaisi vuorokaudet läpeensä. Kyse on siis siitä, että projisoit omaa musiikkimakuasi kaikkien muiden ihmisten ylle, joka sitten näkyy asenteena, että "muut ei vaan ymmärrä hyvän päälle" sen sijaan, että ymmärtäisit musiikkimaun uniikkina piirteinä sinussa ja muissa.
Ja jos oletuksesi on se, että kyse on vain kuunteluvajauksesta, niin annan taas esimerkin: Minä itse. Kasvoin perheessä, jossa isä ei kuunnellut, eikä kuuntele edelleenkään mitään muuta kuin klassista. Klassinen soi meillä kotona melkein tauotta kun isä oli paikalla. Voin siis erittäin hyvällä omallatunnolla sanoa, että olen oman osani kuullut. En ole vihannut sitä koskaan, eikä siihen iskenyt mikään kyllästyminen. Itse asiassa pidin ja pidän siitä edelleen. Se vaan ei ole minulle se juttu, mikä se on isälle tai ilmeisesti sinulle. Kunnioitan ja arvostan ja kuuntelen esim. livenä oikein mielelläni, mutta silti kotona omilta stereoilta kuunneltuna klassinen on kaikkea muuta kuin se ensimmäinen valinta. Ei tarkoita, että klassisessa on mitään vikaa, vaan sitä, että joku muu musiikki vie siitä voiton.
Jos siis ajattelet, että sinun musiikkimakusi on joku golden standard, jota kohti kaikkien maku kehittyisi, jos vain pääsisivät oikean musiikin vaikutuspiiriin, niin olet ainakin tämän yhden esimerkin perusteella erehtynyt ja pahasti.
Suuri kysymys kuuluu kuka näin on väittänyt?
Niin, se vitsi oli juuri siinä, ettei siitä minun coverista tulisi yhtikäs mitään ja tällä halusin kiinnittää huomiota nimenomaan siihen, että ei se käytetty aika, vaan se lopputuotteen laatu. Ja uskon kyllä, että tyypillä on varmaan setuppi siinä kuosissa, että sieltää tulee sitä tavaraa ulos liukuhihnalta, mutta kuulematta en niele sitä, että lopputulos olisi taiteellisesti kovinkaan sykähdyttävä.
Onko joku syykin pihdata artistin nimeä? Antaa kuulua, niin katsotaan kuinka huikaisevia tyypin Skrillex-coverit on.
En ole, koska en kuuntele radiota. Ei pienintäkään hajua mitä siellä tätä nykyä pauhaa.
Tähän loppukaneettiisi kuitenkin puuttuisin hieman: Musiikista 99% on aina ollut paskaa. Juju on siinä, että esim. kaikki 70-luvun paska on jo unohdettu ja vain ne helmet ovat jääneet pinnalle kellumaan.
Tämä nyt on taas tämä klassinen valitusvirsi, jota on kuultu varmasti jo satojen vuosien ajan aina kun musiikki on ottanut uusia ennen kuulemattomia suuntia.
Tässä on myös tanssahdeltu aika sujuvasti senkin ympäri, että "klassinen" on tätä nykyä jokseenkin venyvä termi. Tarkoitetaanko sillä tässä tapauksessa taidemusiikkia yleensä vai vain ns. wieniläisklassismia, joka siis pitää sisällään Beethovenit, Mozartit, Haydn, ja kumppanit?
Silti katsot tarpeelliseksi käyttää klassista ja jazzia mittatikkuna esim. konemusiikkia edustavasta Skrillexsistä keskusteltaessa? Olisiko jotain vertailukelpoisempaa katalogissa, koska onhan nämä aika absurdit verrokit? Kai sieltä kymmenistä ellei sadoista genreistä jotain löytyy?
Ja pidän muuten äärimmäisen ironisena, kuinka yrität toistuvasti sanallisesti vakuutella, ettet snobaile, mutta joka kerta päädyt snobailemaan aina vaan pahemmin. Ilmoitat vain ohimennen kuuntelevasi kymmeniä ellet jopa satoja eri genrejä ja heti perään sanot ettet muka pidä snobailusta. Harva sitä itse itseään minään snobina pitää, mutta sitä varten tarvitaankin muita ihmisiä se kertomaan. Ja minulla on sinulle ehkä huonoja uutisia...
Taas kerran, kuka näin on sanonut? En minä ole tässä puolustamassa mitään liukuhihnalta tuotettuja poppiralleja yleensä. En minä voi vastata sinulle mistään 4/4 tahtilajeista, 1-4-5-sointukuluista tai autotuneista mitään yleisesti, koska minulla ei ole yleisesti mitään vahvaa kantaa näistä. Kyse on ihan siitä kuinka niitä käytetään. Kaikki on täysin sallittuja ja kaikilla voidaan tuottaa minusta hyvää musiikkia, mutta se ei tarkoita, etteikö niitä voida myös käyttää kauhealla tavalla väärin. Itse kuitenkin kuuntelen ensin sen biisin ja tavan millä esim. autotunea on siinä käytetty, enkä vain apteekin hyllyltä sano, että paskaa, koska autotune.
Taide ja luovuus ovat nimenomaan välineistä riippumattomia. Vain lopputuotteella on minulle väliä. Sinulla tähän tuntuu puolestaan sisältyvän aika tuntuvia ehtoja. Jokainen tosiaan tavallaan.
---
EDIT: Ja nyt kun taas löysin videon, jota kuumeisesti tätäkin kommenttia varten etsin, niin linkkaanpa sen tähän. YouTube-kanava Tantacrul, jossa modernin ajan säveltäjä kertoilee omia ajatuksiaan vähän vaihtelevista aiheista musiikin saralta. Tantacrul teki myös videon vastauksena (mis)informaatiokanava Thoughty2:n modernin musiikin huonoutta käsittelevään videoon, joka perustui siihen jokunen vuosi sitten paljon julkisuutta saaneeseen "tutkimukseen", jossa muka todistettiin nykymusiikin hengenköyhyys... tieteellisesti (tyrsk! salli mun nauraa). Joka tapauksessa Tantacrul päätyi sitten käsittelemään aihetta laajemminkin ja vieläpä erittäin viihdyttävällä otteella. Suosittelen katsomaan, jos aihe oikeasti kiinnostaa:
Thoughty2, Bad Music & The Decline of the Pop Song - My Response
Adam Neelyltä tuli myös viime vuonna vähän vastaavanlainen video, jossa hommaan otetaan vähän erilainen lähestymistapa, mutta siinäkin ihan ajattelemisen aihetta:
Why pop music sounds bad (to you)