Tämän kuun 25. päivä saapuva Valkyria Chronicles 4 ei jää lännessä ainoaksi sarjansa osaksi Switchilla. Sega on vahvistanut, että sen PlayStation 3:lla käynnistänyt ensimmäinen osa on sekin matkalla alustalle sekä Euroopassa että Amerikassa.

Japanissa alkuperäinen Valkyria Chronicles nähdään Switchilla 27. syyskuuta, mitä seuraa länsijulkaisu 16. lokakuuta. Peli maksaa noin 20 euroa, joskin Valkyria Chronicles 4:n ostaneille siitä luvataan vielä 25 prosentin alennusta.

PS3:n ohella alkuperäinenValkyria Chronicles on nähty tähän mennessä myös PlayStation 4:llä ja pc:llä.

Mitä tulee Valkyria Chronicles 4:ään, on se matkalla Switchin ohella myös PlayStation 4:lle, Xbox Onelle ja pc:lle. Kyseessä on ensimmäinen numeroitu sarjan osa sitten PSP:n Valkyria Chronicles 2:n, joka on tuotu länsimaihin asti. Aiemmin viime vuonna sarja tunnusteli kyllä hieman toimintavetoisempia laitumia Valkyria Revolutionilla, joka sai lopulta kuitenkin varsin heikon vastaanoton

Lähde: Siliconera

Lisää luettavaa