Alkuperäinen Xbox One -konsoli lakkautetaan – jatkossa ainoastaan S- ja X-malleja kaupoista

Microsoft on ilmoittanut virallisesti lopettaneensa alkuperäisen julkaisussa ilmestyneen Xbox One -konsolin tuotannon jo viime kesällä.

29.8.2017 08:02

Microsoft on ilmoittanut virallisesti lakkauttavansa alkuperäisen Xbox One -konsolin tuotannon ja keskittyvän jatkossa ainoastaan Xbox One S – ja Xbox One X -mallien valmistukseen.

– Kuten on tyypillistä konsoliteollisuudessa, lopetimme alkuperäisen Xbox Onen valmistuksen julkistettuamme Xbox One S -mallin, yhtiön tiedottaja paljasti haastattelussa.

Alkuperäisiä Xbox One -konsoleita on saatavilla vielä toistaiseksi kaupoista, mutta niiden loputtua valikoimiin lukeutuvat enää S- ja X-mallit.

Marraskuussa 2013 markkinoille saapunut Xbox One -konsoli sai elokuussa 2016 kylkeensä kooltaan pienemmän ja HDR- sekä 4K-tuella varustetun Xbox One S -mallin. Xbox One X -malli ilmestyy puolestaan marraskuussa ja on tehoiltaan huomattavasti suorituskykyisempi kuin nykyiset Xbox One -mallit.

Xbox One X saapuu kauppoihin 7. marraskuuta. Euroopassa konsolin hinta on 519,99 euroa.

Lähde: Rolling Stone

Lisää luettavaa