Alkuperäisen God of Warin ja muun muassa Twisted Metalin luoja David Jaffe on paljastanut kehittävän yksinpelattavaa kauhupeliä.

Projektin valmistumisesta ei ole kuitenkaan takeita, sillä Jaffe paljastaa, että tuotosta ei ole näytetty vielä kenellekään, eikä sillä siten ole myöskään rahoitusta. Hän myöntää, ettei tällä hetkellä tiedä, mikä projektin tulevaisuus on ja kiinnostaako se lopulta ketään, mutta että hän on rakastunut ideaansa.

Varsinaisesta pelistä ei tiedetä tässä vaiheessa sen enempää kuin että kyseessä on yksinpelattava kauhupeli, jota Jaffe parhaillaan suunnittelee ja käsikirjoittaa. Hän kuitenkin kertoo yrittävänsä jotain uutta pelin sisäisen tarinankerronnan suhteen.

Jaffen viimeisin peli on aiemmin maaliskuussa armonlaukauksen saanut verkkopeli Drawn to Death

Lähde: Twitter

Lisää luettavaa