Microsoft on kertonut lopettavansa alkuperäisen Kinect-sensorin Windows-version kehittämisen vuonna 2015.

Alun perin vuonna 2010 Xbox 360 -konsolille lanseerattu Kinect-liikeohjauslaitteisto julkaistiin virallisesti Windowsille vuonna 2012. Vanha Kinect-versio saa väistyä Xbox One -konsolin julkaisun yhteydessä saapuneen parannellun Kinectin tieltä. Microsoft julkaisikin viime lokakuussa uuden Kinectin pc-kehittäjätyökalut vapaaseen jakeluun, jonka lisäksi markkinoille tuotiin myös Xbox Onen Kinectin Windows 8 tai 8.1 -käyttöjärjestelmälle sovittava USB-sovitin.

Microsoftin mukaan alkuperäisen Kinect-sensorin Windows-versiota ei valmisteta enää nykyisen varaston loppumisen jälkeen. Alkuperäisestä kalustosta riippuvaisia yrityksiä kehotetaankin olemaan yhteydessä Microsoftiin Kinect-tilanteensa varmistamiseksi.

Kinect for Windowsin uutta versiota myydään Suomessa n. 200 euron hinnalla. Xbox Onen Kinectin Windows-sovitin irtoaa kuitenkin reilusti edullisemmalla 50 euron hinnalla.

Lähde: Joystiq

Lisää luettavaa