Julkaisija Bethesda on tuonut kolme alkuperäistä Fallout-seikkailua takaisin myyntiin Steamiin. Sekä Fallout, Fallout 2 että myös Fallout Tactics ovat parhaillaan ostettavissa latauskauppapaikasta sekä erikseen että myös yhdessä osana yhtä suurta kokoelmapakettia.

Kukin peleistä on uuden julkaisunsa myötä varustettu mahdollisuudella hyödyntää Steamin pilvitallennuksia. Tämän ohella kahdesta ensimmäisestä Falloutista on saatavilla sekä suurempia resoluutiovaihtoehtoja tukeva default-versio että myös täysin muokkaamaton alkuperäisversio. Falloutin ja Fallout 2:n peluu onnistuu tarvittaessa myös Windows 8:lla.

Kukin kolmesta edellä mainitusta Fallout-pelistä oli saatavilla sekä Steamista että GOG.comista vielä ennen vuodenvaihdetta. Pelit kuitenkin vedettiin pois myynnistä lisenssisyistä, sillä pelit alkujaan julkaisseen Interplayn jakeluoikeus Fallout -tuotoksiin umpeutui viimein vuoden vaihduttua.

Parhaillaan kukin peleistä on alennuksessa Steamissa. Toistaiseksi ei ole tiedossa tullaanko pelejä enää näkemään GOG.comin tarjonnassa.

Lähde: Bethesda

Lisää luettavaa