Japanissa tällä viikolla julkaisunsa saava roolipeli Monark on päivätty nyt myös länsimaiden osalta. Eurooppalaisittain pelaamaan päästään ensin pc-versiota 22. helmikuuta, kun taas PlayStation 5-, PlayStation 4- ja Switch-versiot seuraavat täällä perässä 25. helmikuuta.

Pohjois-Amerikassa kaikki versiot tuodaan saataville 22. helmikuuta.

Pelin takana on japanilaisstudio Lancarse, jonka riveistä on hehkutettu löytyvän varsinkin muutamia Megami Tensei- ja Etrian Odyssey -roolipelisarjan veteraaneja. Tuoreella englanninkielisellä trailerilla näytille on tuotu pelin hahmokaartia ja lokalisoitua ääninäyttelyä, mutta oheisella aiemmalla julkistusvideolla näytteitä saadaan myös sen vuoropohjaisesta toiminnasta sekä käytettävissä olevasta alkuperäisestä ääninäyttelystä.

Projektin taustalla on vaikuttanut myös japanilaisyhtiö FuRyu, jonka muuta antia ovat edustaneet esimerkiksi The Caligula Effect -rooliseikkailut.

Lisää luettavaa