Amazonin ensi kuulle kaavailtu massiivimoninpeli New World viivästyi koronaviruksen vuoksi

Uuteen maailmaan päästään vasta kesän jälkeen.

10.4.2020 05:43

Amazon on kertonut viivästyttäneensä New World -pelin julkaisua.

New World -massiivimoninpelin oli alun perin määrä ilmestyä toukokuussa, mutta Amazon kertoo julkaisun viivästyneen pandemian vuoksi. Yhtiön mukaan New Worldin kaltaisen pelin kehittäminen etätöinä on osoittautunut haastavaksi, ja julkaisupäivää päädyttiin siirtämään pelin laadun varmistamiseksi.

New Worldin uusi julkaisupäivä on 25. elokuuta. Tälle kuulle kaavailtu suljettu betatesti järjestetään heinäkuussa.

Lähde: Amazon

Lisää luettavaa