Amiga-klassikko Shadow of the Beast palaa PS4-uusioversiona ennen kesää

Lähemmäs 30-vuotias Amiga-klassikko Shadow of the Beast elvytetään toukokuussa PlayStation 4 -pelinä.

30.3.2016 16:10

Pitkällisen odottelun jälkeen PlayStation 4:lle kehitetty uusioversio Amiga-klassikko Shadow of the Beastista on saamassa vihdoin julkaisunsa. Sony ja peliä kehittävä pienehkö Heavy Spectrum -studio ovat lyöneet lukkoon, että peli saadaan PlayStation Storeen 17. toukokuuta.

Ihan vain Shadow of the Beastiksi kutsuttu uutukainen on alkuperäisen pelin tapaan sivulta kuvattu toimintaseikkailu. Siinä missä vuonna 1989 debytoinut klassikko oli tosin mekaanisesti hyvinkin yksinkertainen kokemus, pyrkii uusi Shadow of the Beast tarjoamaan hieman syvällisempää toimintaa. Pelin taistelut luottavat esimerkiksi varsin rytmikkääseen nappien naputteluun, jonka yhteydessä varsinkin iskujen ja torjuntojen tarkka oikea-aikainen ajoitus on avain menestykseen.

Alunperin uusi Shadow of the Beast julkistettiin jo vuoden 2013 Gamescom-messuilla, minkä jälkeen siitä on saatu varsin varovaisesti nähtäville erilaista materiaalia. Pelin uusi esittelyvideo tarjoaa onneksi nyt varsin runsaan katsauksen uutuuseikkailun tarjontaan.

Lähde: PlayStation Blog

Lisää luettavaa