Pelialan tapahtumia ja tulevaisuutta tämän tästä analysoiva Michael Pachter ei jaksa luottaa Nintendon uutuuskonsoli Wii U:hun. Mies totesi suoraan viime viikolla järjestetyssä Develop-konferenssissa, ettei laite tule hänen mielestään toimimaan.

– En usko, että he [Nintendo] ovat syvältä. Minusta vaikuttaa kuitenkin siltä, että he uskovat kaiken toimivan, mikäli he pysyvät uudenlaisena, Pachter pohdiskeli konferenssissa.

Ongelmana Pacther näkee Wii U:ssa erityisesti sen tablettiohjaimen. Sen sijaan, että mies kokisi kosketusnäytön lisäämisen perinteisen ohjaimen oheen mullistavan pelaamista, uskoo hän, ettei ominaisuutta lopulta tullla juuri hyödyntämään kauhean useassa pelissä.

Nintendon Wii U:lle julkistama perinteisempää ohjainta muistuttava Pro Controller tuodaankin Pachterin mielestä markkinoille juurikin paineesta johtuen. Analyytikko uskoo, että esimerkiksi Activision ei missään nimessä suostuisi tuomaan suosittua Call of Duty -sarjaansa laitteelle, mikäli konsoli ei tarjoaisi vaihtoehtoa myös perinteisemmälle ohjaimelle.

Pachter oli aikoinaan epäilevä myös Wiitä kohtaan. Hän on pitänyt konsolia muun muassa turhan ”kikkailevana”, ja kokeekin nyt lähinnä, että Nintendolla kävi laitteen kanssa tuuri, jollaista he eivät enää Wii U:n kanssa tule kokemaan.

Lähde: Edge

Lisää luettavaa