Angry Birds -elokuvan näyttelijäkaarti vahvistui – katso myös ensimmäinen kuva! / Uutiset / pelaaja.fi

Angry Birds -elokuvan näyttelijäkaarti vahvistui – katso myös ensimmäinen kuva!

1.10.2014 // Kirjoittanut: Panu Saarenoja
10

Rovion oman kokopitkän Angry Birds -elokuvan englanninkielinen näyttelijäkaarti on vahvistunut. Kesällä 2016 ensi-iltaan saatavaa elokuvaa tähdittää erityisesti joukko komediakonkareita, mutta mahtuupa mukaan hieman myös palkittua draamakokemustakin.

Elokuvan päähenkilö Redin rooliissa kuulemaan tullaan Millerit ja Kaameat pomot -elokuvista tuttua Jason Sudeikisia. Disneyn Frozenissa hiljattain vaikuttanut Josh Gad ottaa vuorostaan haltuun keltaisen Chuck-linnun äänen, kun taas This Is the Endista muun muassa tuttu Danny McBride näyttelee mustaa Bomb-lintua. Possupuolta edustamaan on päässyt ainakin Saturday Night Liven Bill Hader.

Game of Thronesin oma Peter Dinklage ei hänkään ole jäänyt roolitta. Mies tulee antamaan Mighty Eaglelle äänensä.

Muita sivurooleihin vahvistettuja näyttelijöitä ovat:

  • Maya Rudolph (Morsiusneidot)
  • Keegan-Michael Key (Key & Peele)
  • Kate McKinnon (Saturday Night Live)
  • Tony Hale (Arrested Development)
  • Ike Barinholtz (Naapurit)
  • Hannibal Buress (Broad City)
  • Jillian Bell (22 Jump Street)
  • Danielle Brooks (Orange is the New Black)
  • Romeo Santos (muusikko)
  • Ian Andrew Hecox ja Anthony Padilla (YouTube-ryhmä Smosh)

 

Näyttelijäkaartin ohella Rovio on paljastanut tänään myös ensimmäisen kuvan tulevasta Angry Birds -elokuvasta. Sen näet yltä.

Lähde: Rovio

Kirjaudu tai rekisteröidy kommentoidaksesi.

Kommentit

Käyttäjän kurrinen123 kuva
kurrinen123

Kaksi kysymystä.
1. Miksi nuo näyttää oudoilat?
2. Miksi Smoshin tyypit on tässä?

Käyttäjän A_J808 kuva
A_J808

Nuo linnut näyttävät kyllä niin karseilta, että ei mitään rajaa.

Käyttäjän JoniH99 kuva
JoniH99

Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. En lähtisi takaamaan, että Angry Birds olisi yhtä suosittu tuolloin kuin tänä päivänä, mutta sekin on mahdollista. Nykyään on nämä kaiken maailman Stella sarjat ja Transformers-versio tekee tuloaan.
Ja kyllähän nuo linnut ensisilmäykseltä hieman hoopoilta näyttää, mutta parempi noin elokuvaa vartean kun jalat ja kädetkin tällä kertaa löytyvät.
Pitäähän tuo myös nähdä kun saapuu, koska Ian Hecox on äijä!

Käyttäjän juunasd kuva
juunasd

Ei kyllä nuo kaksi muuta kovin vihasilta näytä..

Käyttäjän Peep kuva
Peep

Oho, linnuille on kasvanut siivet ja jalat.

Käyttäjän mecha_no_maniac kuva
mecha_no_maniac

Niillä on jalat...JALAT! Mitä pyhäinhäväistystä tämä oikein on D: ?! Mutta näin vakavasti puhuen, en odota tuolta keskivertoa jenkki-animaatio hömpötystä kummempaa. Sarjassamme mukiin menevää perushuttua (joka onnistuu jopa pariin otteeseen naurattamaan), mutta ei mitään erityisen mieleenpainuvaa leffakokemusta... ei sillä että sitä nyt hirveämmin edes kannattaisi odottaa kännykkäpeliin pohjaavalta animaatioelokuvalta...

Käyttäjän Andzerx kuva
Andzerx

Valehtelematta nauroin ääneen tälle kuvalle.

Also, Smosh painu vittuun!

Käyttäjän Turzka kuva
Turzka

Hyvältä näyttää.

P.S. Smoshin porukka on hyviä ääninäyttelijöitä

Käyttäjän Megaman kuva
Megaman

Beating a dead horse

Käyttäjän Sundance Kid kuva
Sundance Kid

Tietääkö kukaan, onko tuleva elokuva osa kaanonia? Ja sijoittuuko se samaan universumiin kuin alkuperäinen peli ja esim. Toons? Vai onko kyseessä jokin rinnakkainen todellisuus tai vaihtoehtoinen maapallo...

Nostoja