Angry Birds jatkaa lentoaan Nintendon alustoilla

Konsoleilla yleisönsä löytänyt Angry Birds Trilogy halutaan saada vieläkin laajemman pelaajamassan käsiin.

15.2.2013 19:38

Mobiilipuolelle jälkensä vahvasti jättänyt Angry Birds on osoittautunut varsin vetovoimaiseksi myös konsoleilla. Activisionin, Rovion ja Housemarquen yhteistyönä syntyneen Angry Birds Trilogy -pelipaketin on ilmoitettu myyneen maailmanlaajuisesti nyt yli miljoona kappaletta.

Trilogy saapui kauppoihin viime vuoden syyskuussa, mistö lätien sitä on päässyt pelaamaan niin Xbox 360:llä, PlayStation 3:lla kuin myös 3DS:llä. Tämä ei kuitenkaan näytä riittävän vielä Roviolle ja Activisionille, sillä trilogiapaketti on seuraavaksi suuntaamassa sekä Wiille että Wii U:lle tänä vuonna.

– Oli kerrassaan tyydyttävää nähdä Angry Birdsin pelattavuuden sopeutuneen niin hyvin muille alustoille vuonna 2012. Wii U:n ominaisuudet kiehtovat meitä todella paljon, joten olemme innoissamme voidessamme julkaista tämän version faneille, Rovion pelipomo Petri Järvilehto mainostaa.

Nimensä mukaisesti Angry Birds Trilogy pakkaa sisäänsä tuoreimmat versiot alkuperäisestä Angry Birdsista, Angry Birds Riosta sekä Angry Birds Seasonsista. Kenttiä paketista löytyy kaikkiaan yli 700, minkä ohella Trilogya on tuettu ladattavalla kenttäpaketilla.

Lähde: Activision

Lisää luettavaa