Angry Birdsin ja Transformersin kohtaaminen on alkanut – tältä se näyttää

Angry Birds Transformersin on tullut aika poltaa kumia lähtöviivalla.

25.9.2014 22:15

Rovion tuore mobiilipeli Angry Birds Transformers on saanut testijulkaisun ensimmäisissä maissa. Pelin pitäisi olla parhaillaan saatavilla iOS:lle Suomessa sekä Uudessa-Seelannissa ja lähitulevaisuudessa sen on määrä valahtaa ladattavaksi vielä myös Australiaan ja Kanadaan.

Virallinen maailmanlaajuinen julkaisu pelillä on edessä iOS:llä lokakuun 15. päivä. Androidille peliä saadaan ikävä kyllä odottaa hieman pidempään, sillä Google Playhin peli saapuu lokakuun 30. päivä ja Amazonin kauppapaikalle 5. marraskuuta.

Testijulkaisun kunniaksi Angry Birds Transformersista on julkaistu oheinen traileri. Video jättää tällä kertaa turhat kikkailut sivuun ja keskittyy näyttämään kerrankin itse peliä vauhdissa. Sen myötä viimein käykin selväksi, ettei Angry Birds Transformers ole aivan tavanomaisin Angry Birds -peli, vaan peräti hieman toiminnallisempi kokonaisuus.

Angry Birds Transformers on kuukauden sisään toinen Angry Birds -peli, jonka Rovio on saanut ulos. Vasta syyskuun alussa mobiililaitteita alkoi ottamaan kunnolla haltuunsa Angry Birds Stella.

Lähde: Rovio

Lisää luettavaa