Obsidian Entertainmentin viimeisin tietokoneroolipeli Pillars of Eternity II: Deadfire on päivätty. Windows-, Mac- ja Linux-koneilla palataan Eoran maailmaan 3. päivä huhtikuuta.

Deadfire on nimenomaan jatko-osa edelliselle pelille, eli monet tutut hahmot tekevät paluun myös uudessa osassa. Alkuperäisessä Pillars of Eternityssa tehdyt päätökset heijastuvat nekin uuteen seikkailuun, joka tällä kertaa vie pelaajansa merille ja eksoottiseen saaristoon.

Ensimmäisen Pillars of Eternityn tavoin myös Deadfire on kehitetty joukkorahoituksen tuella. Kickstarterin sijaan Obsidian kääntyi tällä kertaa tosin Fig-palvelun puoleen. Sitäkin kautta se onnistui keräämään kasaan reilut neljä miljoonaa dollaria.

Peli on ollut marraskuusta asti tukijoidensa beta-testattavana. Ohessa sen vanha yleistraileri.

Lisää luettavaa