Ant Simulatorin kehittäjät joivat ja juhlivat studion rahoilla – julkaisu peruuntui (päivitetty)

Muurahaisen sielunmaailmaan uppoutuvan Ant Simulatorin julkaisu peruuntui kehittäjän liikekumppanien vietyä studion rahat.

2.2.2016 14:30

Päivitetty klo 14:25: Kickstarter on rientänyt oikomaan otsikoita painottaen, ettei studion joukkorahoituspalvelussa keräämää 4 000 dollarin pottia käytetty Ant Simulatorin kehittämiseen, vaan Tereshinskin YouTube-pelinkehitystutoriaalisarjan kuvaamiseen. Sarjan ensimmäinen kausi valmistui viime keväänä.

Alkuperäinen uutinen: Joukkorahoitustakin keränneen Ant Simulator -pelin julkaisu on peruuntunut kehittäjien käytettyä studion rahat juhlimiseen.

Ant Simulatorin pääohjelmoija Eric Tereshinski kertoo YouTubeen lataamallaan videolla joutuneensa entisten ystäviensä huijaamaksi. Tereshinskin mukaan kaksi hänen liikekumppaniaan käytti valtaosan studion rahoista mm. ravintoloihin, alkoholiin ja strippareihin. Tämän jälkeen he estivät Tereshinskiä julkaisemasta Ant Simulatoria kehitystyötä varten perustetun yhtiön ulkopuolella, minkä vuoksi Tereshinski päätti lähteä lätkimään projektin parista.

ETeeski-studio oli kerännyt Kickstarterissa hieman yli 4 000 dollarin joukkorahoitussumman. Lisäksi studio oli saanut Tereshinskin mukaan ulkopuolisia sijoituksia Ant Simulatorin kehitystyötä varten. Pc:lle ja PS4:lle kehitteillä olleen Ant Simulatorin betaversiota myytiin studion verkkosivujen mukaan loppuvuodesta 2015 rajoitettu 250 kappaleen erä 30 dollarin hintaan.

Tereshinski kertoo joutuneensa oikeudellisista syistä poistamaan myös YouTube-kanavalleen lataamansa pelinkehitystyön opetusvideot kiistan seurauksena. Tereshinski kertoo pyrkivänsä hyvittämään julkaisun peruuntumisen Ant Simulatorin ennakkotilaajille, jotka voivat odottaa lähiaikoina sähköpostia hyvityksen tiimoilta.

Lähde: PC Gamer

Lisää luettavaa